|
TIEDOTE 25.10.Viini, ruoka & hyvä elämä tarjosi maukkaan viikonlopun
Viini, ruoka & hyvä elämä keräsi Messukeskuksen täyteen viinin ja hyvän ruoan ystäviä. Samaan aikaan järjestettiin Helsingin kirjamessut ja Helsingin musiikkimessut. Viikonlopun aikana Messukeskuksessa vieraili tarkastamattomien tietojen mukaan 76 842 kävijää. Seuraava mahdollisuus maistella viinejä Messukeskuksessa on ViiniExpon Viinin ystävän päivä 20.3.2010.Kirjamessujen kävijätutkimuksen mukaan 80 % vastaajista kertoi käyneensä Viini, ruoka & hyvä elämä -tapahtumassa Kirjamessujen lisäksi. Puolet vastanneista kertoi messuilla käynnin yhdeksi syyksi juuri Viini, ruoka & hyvä elämä -tapahtuman. Ensi vuonna Viini, ruoka & hyvä elämä järjestetään 28.–31.10.2010.
Viinien maistelun lisäksi ruokakulttuuria
Luomu-luentosali täyttyi viimeistä paikkaa myöden juustojen ja viinin yhdistämistä käsittelevillä luennoilla. Luentojen lisäksi viikonlopun aikana muun muassa leivottiin leivontapajassa, rullattiin susheja ja tehtiin runsaasti ruoka- ja keittiötarvikeostoksia.
Viinialueella perehdyttiin ruoan ja viinin yhdistämiseen. Tapahtuman ruokatarjonta oli kasvanut entisestään ja tänä vuonna sopivia viiniyhdistelmiä etsittiin eri maalaisille ruoille.- Tapahtumassa vieraili tänä vuonna ilahduttavan paljon nuorempia viininharrastajia. Näytteilleasettajat kertoivat kysynnän ylittäneen odotukset sekä viinialueella että tapahtuman muilla osastoilla, kertoo toimitusjohtaja Tomi Salonen Viinilehdestä.
Jari Lahdenoja sai Viinikulttuuri-palkinnon
Viinikulttuurin edistämisestä myönnetyn 5 000 euron arvoisen Viinikulttuuri-palkinnon sai Jari Lahdenoja. Miguel Torres S.A.:lla työskentelevä Lahdenoja on jo vuosia vienyt viinikulttuuria eteenpäin muun muassa kouluttamalla alan nuoria osaajia viinin saloihin. Tärkeimpänä työnä Lahdenoja pitää kuitenkin viininystävien kohtaamista muun muassa messuilla ja tapahtumissa.
- Kuluttajia ei saa ajatella yhtenä massana tai instituutiona. Kaikki kuluttajat ovat yksilöitä ja messuilla kohtaa näitä viininystäviä, joiden kanssa voi vaihtaa ajatuksia, Jari Lahdenoja sanoo.
Lisätietoja:
Suomen Messut, tiedottaja Johanna Peltola, johanna.peltola(a)finnexpo.fi p. 09 1509 249
Viinilehti Oy, Sari Viljanen, sari.viljanen(a)finnexpo.fi p. 050 5928 764Tutkimustulokset: TNS Gallup Helsingin kirjamessut 2009, kävijätutkimus.
Viini, ruoka & hyvä elämä Helsingin Messukeskuksessa on laadukas ruokaan, viineihin ja ruokakulttuuriin keskittyvä alan suurin kuluttajatapahtuma. Tapahtuman järjestävät Viinilehti Oy ja Suomen Messut. Seuraava Viini, ruoka & hyvä elämä järjestetään 28.–31.10.2010 http://www.viinilehti.fi sekä www.viiniruoka.fi
![]() |
| Suomen Messut, Helsingin Messukeskus, puh. (09) 150 91, info@finnexpo.fi, Muut yhteystiedot |
|
© Suomen Messut 1999-2010. Kaikki oikeudet pidätetään. Powered by Logica. Lähetä palautetta >> |