|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Historia
|
|
|
Kohta sata vuotta elinkeinoelämän hyväksi
Suomen Messut perustettiin 19.10.1919 edistämään maamme elinkeinoelämää ja vahvistamaan luottamusta kotimaisen tuotannon mahdollisuuksiin myrskyisten itsenäistymisvuosien jälkeen.
Ensimmäiset messut järjestettiin kesällä 1920 Helsingissä Johanneksen kirkon kentällä. Niistä tuli huikea kansanjuhla, jossa kävijöitä oli yli 120 000 ja näytteilleasettajia lähes tuhat.
Ammattimaisesti järjestetyt messut vakiintuivat Suomeen heti. Seuraava tapahtuma järjestettiin jo vuonna 1921, ja se oli sisällöltään selvästi edelliskesän yleisöjuhlaa kaupallisempi. Siitä lähtien Suomen Messut on kehittänyt toimintamuotojaan myötäillen kulloisenkin aikakauden markkinointitapoja.
Tilat kasvavat toiminnan mukana
Suomen Messujen omat toimitilat valmistuivat Helsinkiin Töölöön vuonna 1935. Mannerheimintien Messuhalli (nykyinen Kisahalli) oli valmistuessaan Pohjoismaiden suurin näyttelytila. Siellä Suomen Messut toimi neljä vuosikymmentä.
Vuonna 1975 siirryttiin Helsingin Messukeskukseen Itä-Pasilaan. Messukeskus on vuosien varrella laajentunut kansainväliset standardit täyttäväksi messu-, kokous- ja kongressikeskukseksi.
Laajennuksia:
- Kongressisiipi 1983
- Kaksi lisähallia 1986
- Pääsisäänkäynnin laajennus 1995
- Talvipuutarha 1996
- Holiday Inn -hotelli 1997
- Halli 1 uudistetaan 1998
- Kaksi lisähallia 2001
- Pysäköintilaitos 2003
- Uudet toimistotilat 2004
- Uusia kokoustiloja 2005
- Pysäköintilaitoksen korotus 2010
- Uusi monitoimihalli 2011
- Gallerian, pohjoisen sisäänkäynnin ja kokoustilojen uudistus 2013
Katso multimediaesitys Suomen Messujen historiasta
|
|
|
|
|
|
|
|