Uutiset

Messukeskuksen täydeltä puuhapajoja, pienoismalleja ja koiranpentuja


Julkaisupäivä:  14.04.2011
 
Julkaisija:
Suomen Messut
 
 
Vuoden hulvattomin viikonloppu tulvillaan ohjelmaa, tuotteita ja palveluita lapsiperheille alkaa huomenna. Riemunkiljahdukset raikaavat Helsingin Messukeskuksessa, kun Lapsi-messujen osastoilla pelataan, peuhataan, askarrellaan ja ihastellaan lasten suosikkihahmoja. Mukana ovat myös pienoismallien Model Expo ja lauantaista sunnuntaihin PetExpon pörröiset lemmikit.

Koko perheen vauhdikas tapahtumakokonaisuus täyttää Messukeskuksen kaikki kuusi hallia. Lapsi-messuilla hallissa 6 pääsee tutustumaan yli 200 näytteilleasettajan tarjontaan ja hypistelemään tuotteita lastenrattaista leluihin ja vaatteisiin. Osastoilla voi kokeilla paloautosimulaattoria, tehdä leikkimielisen kuntotestin, askarrella karkeista ja osallistua Afrikan Tähden MM-kisojen osakilpailuun. Lapsille suunnattujen puuhapajojen ja seikkailuratojen lisäksi messut tarjoaa odottajille ja pienten lasten vanhemmille päivittäin ajankohtaisia tietoiskuja. Eläinallergiset voivat tutustua tapahtumaan perjantaina, sillä PetExpo avaa ovensa vasta lauantaina.

Huippuesiintyjiä Katti Matikaisesta Ipanapaan

Lapsi-messujen 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ohjelmassa nähdään koko kaarti lasten suosikkiesiintyjiä. Mukana ovat Satu Sopanen Tuttiorkestereineen yhdessä Tuttiritarin kanssa, Pikku Kakkosen Katti Matikainen sekä Maltti ja Valtti. Kevään lastenvaatetrendejä esittelee hurmaava muotinäytös ja Kengurumeiningin konsertin tarjoaa Plan Suomi. Sokerina pohjalla sunnuntaina päästään jammailemaan Ipanapan tahdissa.

Pohjoismaiden suurin pienoismalli- ja harrastetapahtuma Model Expo

Model Expo tuo Messukeskukseen satoja lennokkeja, pienoisveneitä, radio-ohjattavia autoja sekä muita erilaisia käsitöitä ja harrastemuotoja. Ohjelmassa on ajoesityksiä pienoisrautateillä, kumimoottorilennokkien kilpailua ja Aircombat kilpailua, jossa pienoismallit muistuttavat hävittäjälentokoneita. Robosodassa nähdään robottien kaksintaistelua ja Aeromusicals kilpailuissa rokki pauhaa, kun pienoiskoneet pörräävät.

Pohjoismaiden suurin lapsiperheiden tapahtuma Lapsi-messut ja pienoismallien Model Expo Helsingin Messukeskuksessa 15.–17.4. klo 9–18. Lemmikkieläintapahtuma PetExpo avoinna la–su 16.–17.4. klo 9–18.

Liput: Aikuiset 13 €, lapset (7-15 v.), eläkeläiset, opiskelijat ja varusmiehet 9 €, lapset (4-6 v.) 2 €, perhelippu (max 2 aikuista ja alle 16-v. lapset) 28 €, aikuisten ryhmälippu (väh.10 hlöä) 9 €/hlö. Koululaiset ja opettaja luokittain 4 € / hlö, voimassa pe 15.4. Alle 4-vuotiaat veloituksetta messuille. Alle 12-vuotiaat vain aikuisen seurassa. Kokoaikaliput: 23 / 16 /5 €.

Katso messujen ohjelma:
www.lapsimessut.fi, www.model-expo.com

Lisätiedot messuista:

Suomen Messut
tiedottaja Marika Silvola
puh. 050 359 1810,
marika.silvola@finnexpo.fi

Model Expo
Expo Organizers Oy,
toimitusjohtaja Ronald Lindberg,
puh. 0400 570 022 ,
ronald@model-expo.com
< Takaisin