Torstai 22.10. | Perjantai 23.10. | Lauantai 24.10. | Sunnuntai 25.10.

Muutokset mahdollisia. Sivua on päivitetty: 23.10.2009

Hae esiintymispaikka:
Aleksis Kivi, Mika Waltari, Kirjakahvila, Takauma, Eino Leino, Katri Vala, Puustelli&Gaggenau näytöskeittiö, Kullervo, Aino, Edith Södergran, Totti, Louhi, Z. Topelius YLE-lava

Näytä ohjelma kellonajan mukaan.

Perjantai / Fredag 23.10.2009




Aleksis Kivi Paluu

klo 10:30
Astvatsaturov Andrei, Sadullajev Herman, Braude Ljudmila, Sidorova Anna
Venäjä esittäytyy
Venäläiset vieraat kertovat työstään sekä messuosastonsa ohjelmasta. Pietarilaisen Andrei Astvatsaturovin esikoisromaani ilmestyi viime kesänä ja päätyi bestseller-listoille. Pietarilainen Herman Sadullajev on julkaissut kolme romaania. Kääntäjät Ljudmila Braude ja Anna Sidorova ovat kumpikin on saaneet tänä vuonna Suomen valtion ulkomaisen kääntäjäpalkinnon. Mihail Seslavinski on Venäjän Federaation lehdistö- ja joukkotiedotusvälineiden ministeriön agentuurin johtaja.
Venäjän Federaatio

klo 11:30
Sinervo Helena
Tykistönkadun päiväperho
Romaanin Mette, tutkija ja perheenäiti, on koko aikuisuutensa pohtinut, miten maailmassa voi elää tekemättä itsemurhaa. Keski-iässä hän päättää luoda elämästään himon ja inhon taideteoksen. Humanismin puujalka katkeaa teoksen ilakoivassa irvikuvaleikissä. Haastattelijana Mervi Kantokorpi.
WSOY

klo 12:00
Röyhkä Kauko
Kesä Kannaksella
Röyhkämäinen kertomus jatkosodan kaukopartiomiesten elämästä lomilla sekä etulinjan edessä. Miehet ottavat vangikseen venäläisen naissotilaan, mikä johdattaa heidät moraalisten ongelmien äärelle. Haastattelijana Stella Vuoma.
Like

klo 12:30
Krohn Leena
Mitä tapahtuu todella?
Krohnin uusin teos Valeikkuna on kriittinen, hauska ja surumielinen romaani todellisuuden määrittelemisen mahdottomuudesta. Kelluntatankistaan vastaanottoa pitävä filosofi joutuu pohtimaan, kuinka erottaa aito keinotekoisesta, valhe todesta tai uni valveesta. Haastattelijana Terhi Willman.
Teos

klo 13:00
Isokallio Kalle, Nars Kari, Susi Pauliina
Suuri huijauskeskustelu!
Mikä kaikki on kaupan? Keskustelun pohjana on kolme erilaista teosta: Putkimies Pietarista, Miten miljoonia huijataan ja Pyramidi, joita yhdistävät ahneen rahamaailman tavat hallita yhteiskuntaa, monimutkaiset pyramidihuijaukset sekä Suomen idänkaupan koukerot. Isokallio on suuryrityksestä eläkkeelle siirtynyt satiirikirjailija. Nars tuntee rahamaailman työskenneltyään mm. Suomen Pankissa ja valtiovarainministeriössä. Susi on toimittaja, joka on perehtynyt verkostomarkkinointihuijauksiin.
Tammi

klo 14:00
Harakka Timo, Soini Timo, Sarasvuo Jari, Kylliäinen Antti, Saarikoski Saska
Rahat vai henki?
Seminaarissa pohditaan talouden romahdusta ja laman seuraamuksia. Keskustelemassa Timo Harakka, Timo Soini, Jari Sarasvuo, Antti Kylliäinen ja Saska Saarikoski.
Helsingin Sanomat

klo 15:00
Duncan Hal
Tähtihetki: Hal Duncan
Skotlannissa syntyneen kirjailijan uusin romaani Vellum on vaihtoehtoinen luomiskertomus länsimaisen kulttuurin synnystä. Kirjassa sukkuloidaan suvereenisti eri kirjallisuuden lajien, aikakausien ja ideologioiden välimaastossa. Haastattelijana Jukka Petäjä.
Helsingin Sanomat, Like

klo 15:30
Hotakainen Kari
Päivän puheenaihe: Kari Hotakainen
Ihmisen osa. Nimensä mukaisesti romaani kysyy ihmisen osaa ja vastaa siihen tavalla, jonka vain Hotakainen osaa. Romaani risteilee nykyajassa ja ottaa vauhtia menneestä ja kertoo ikiaikaista työelämästä ennen ja nyt. Haastattelijana Jukka Petäjä.
Helsingin Sanomat, Siltala

klo 16:00
Duncan Hal
Vellum - kaikkeuden kirja / Vellum. The book of all hours
Vellumia voi pitää vaihtoehtoisena luomiskertomuksena, rajuna versiona länsimaisen kulttuurin myyteistä. Teos sukkuloi eri kirjallisuuden lajien, aikakausien ja ideologioiden välimaastossa. Skotlantilainen Duncan on tieteis- ja fantasiakirjailija sekä scifikirjallisuuden tämän hetken kuuma nimi. Haastattelijana Nina Saikkonen. Vellum can be concidered an alternative history of the creation, a tumultuous version of the myths of Western civilisation. The work shuttles between different literary genres, a no man's land between epochs and ideologies. The Scot, Duncan, a science and fantasy writer is science fiction's hot name of the moment. Interviewed by Nina Saikkonen.
Like

klo 16:30
Hämeen-Anttila Virpi
Päivänseisaus
Koskettava romaani viulistista ja kirjailijasta, joiden keski-ikäiseen elämään toteutumattomat unelmat palaavat kummittelemaan. Mitä tapahtuu elämän taitoskohdassa, kun unelmien ja menneisyyden kanssa on saatava tilit selviksi?
Otava

klo 17:00
Utrio Kaari
Vaitelias Perillinen
Kaari Utrion Vaitelias perillinen on epookkikomedia, joka sijoittuu 1830-luvun Lounais-Suomen ruukkien, kartanoiden ja pappiloiden maailmaan. Perinnöt ja säätyrajat määräävät elämää, mutta rohkea sydän ei pelkää esteitä.
Tammi

klo 17:30
Nopola Sinikka
Eila, Rampe ja elämän tarkoitus
Hämäläistrilogian itsenäisessä bonusosassa Eila ja Rampe matkaavat ihmeparantajan luo toiseen kaupunkiin. Matkalla selviää muun muassa, miksi Rampe haluaa valittaa makkaratehtaalle nakin alumiininiitistä ja miksi Eila näkee maailmanlopun merkkejä kaikkialla.
WSOY

klo 18:00
Nousiainen Miika
Maaninkavaara
Poskettoman hauska romaani, jossa ei hölkätä, vaan painetaan täysillä. Martin pojasta piti tulla sankari, mutta poika katoaa kisamatkalla Ruotsiin. Shokista selvittyään Martti kääntää katseensa perheen teini-ikäiseen tyttäreen Heidiin. "Annat vain kaiken. T. Isä." Haastattelijana Jarmo Papinniemi.
Otava




Mika Waltari Paluu

klo 10:30
Rantalainen Simo
Hyvät, pahat ja munat
Simo Rantalainen nousi Jari Sarasvuon kanssa suuren yleisön suosikiksi runsaat kymmenen vuotta sitten talk show'ssa Hyvät, pahat ja rumat. Rantalainen kertoo kaiken ajastaan suomalaismediassa.
WSOY

klo 11:00
Hietamies Heikki
Iltaa, hyvät ihmiset
Rautakaupan juoksupojasta viihteen huipulle - koko kansan tv-viihdyttäjä ja kirjailija kertoo lennokkaasta urastaan hauskasti ja koskettavasti.
Otava


Kirjailijat lähikuvassa klo 11.30 - 14.00

klo 11:30
Karonen Vesa , Rajala Panu
Yrjö Jylhä, talvisodan runoilija
Elävä kuva Kiirastulen kirjoittajasta sekä uutta tietoa runojen todellisuustaustasta. Haastattelijana Jarmo Papinniemi.
Otava

klo 12:00
Saari Mauno
Haavikko-niminen mies
Lähikuva miehestä, Paavo Haavikosta, joka kirjoitti kuin jumala ja eli kuin ihminen.
Otava

klo 12:30
Tuuri Antti
Lähikuvassa Erno Paasilinna
Millainen ihminen oli teräväkielinen vallanpitäjien vahti ja kansan puolustaja? Tuuri piirtää kuvan suuresta kirjailijasta ja ystävästään. Haastattelijana Jarmo Papinniemi.
Otava

klo 13:00
Mahlamäki Tiina
Kuinka elää ihmisiksi?
Eeva Joenpellon (1921-2004) elämäkerta tarjoaa elävän kuvan hänen lapsuusvuosistaan sekä matkasta, jonka myötä Joenpellosta kasvoi arvostettu ja vaikutusvaltainen kirjailija, kantaaottava keskustelija sekä katoavien arvojen puolesta taistelija. Päivi Vallisaari haastattelee.
SKS

klo 13:30
Tarkka Pekka
Joel Lehtonen I - Vuodet 1881-1917
Joel Lehtonen I - Vuodet 1881-1917 on ensimmäinen kokonaisesitys Lehtosen elämästä ja teoksista. Kirjailija nousi lähes toivottomista olosuhteista 1900-luvun alun sivistyneistön joukkoon ja loi monipuolisen tuotannon, jonka arvostusta aika ei ole vähentänyt. Haastattelijana Jarmo Papinniemi.
Otava

klo 14:30
Tervo Jari
Koljatti
Epäkorrektia Tervoa! Satiirinen romaani suomalaisesta nyky-yhteiskunnasta, politiikasta ja mediasta. Jarmo Papinniemi haastattelee.
WSOY

klo 15:00
Rantanen Tuomas, Hyttinen Elsi, Göransson Mattias, Hadenius Patrik
Kulttuurilehti - neljä menestystarinaa Ruotsista ja Suomesta / The cultural journal - four success stories from Sweden and Finland
Kuinka tehdään kulttuurilehteä, jota luetaan? Keskustelemassa Tuomas Rantanen (Voima), Elsi Hyttinen, (Tulva), Mattias Göransson, (Filter) och Patrik Hadenius Språktidningen), Haastattelijana toimittaja Esa Mäkinen. Keskustelukieli englanti. How do you go about making a cultural journal that people actually read? To discuss this: Tuomas Rantanen (Voima), Elsa Hyttinen (Tulva), Mattias Göransson (Filter) and Patrik Hadenius (Språktidningen), interviewed by journalist Esä Mäkinen. The discussion will be held in English.
Ruotsin kulttuurineuvosto - Statens kulturråd

klo 16:00
Ekholm Kai, Eskelinen Markku, Rahka Fredrik
Sähkökirja tulee
Digitaalisen kehityksen vaikutus kansainväliseen kirja-alaan kasvaa. Mitä tapahtuu kirjailijoille, kustantajille ja lukijoille? Ohittaako sähkökirja myynnissä perinteisen kirjan kymmenen vuoden kuluttua? Onko silloin merkittävä osa kirjatuotantoa paperin sijasta muuta materiaalia? Paneelissa Kansalliskirjaston johtaja Kai Ekholm, tutkija, kirjailija Markku Eskelinen ja WSOY:n digitaalisen kustantamisen päällikkö Fredrik Rahka. Puheenjohtajana Jukka-Pekka Pietiäinen, Suomen tietokirjailijat ry:n toiminnanjohtaja.
Suomen Kustannusyhdistys

klo 17:00
Wentzel CG, Strömberg Mikael
Piece of cake
Piece of Cake nuuskii kysymyksiä identiteetistä, historiasta ja kulttuurin juurista. Näyttelijät CG Wentzel ja Mikael Strömberg antavat kaikkensa suomenruotsiksi, riikinruotsiksi, suomeksi, venäjäksi, ranskaksi ja ennen kaikkea huonolla englannilla. Piece of Cake lähettää vauhdikkaalle kielimatkalle, joka lähtee liikkeelle vuosista 1808-1809 päämääränään nykyaika. Taimine on ammattilaisista koostuva kiertueteatteri, joka esiintyy sekä Suomessa että muissa Pohjoismaissa. "Piece of Cake" nosar på frågor om identitet, historia och kulturella rötter och belyser språkundervisningen. Skådespelarna CG Wentzel och Mikael Strömberg ger sitt yttersta på finlandssvenska, rikssvenska, finska, ryska, franska och även lite bad English i Tove Appelgrens pjäs "Piece of Cake" - en fartfylld språkresa med avgång 1808-1809 och med samtiden som destination. Taimine är en professionell turnerande teatergrupp med Finland och övriga Norden som arbetsfält.
Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus, Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto, Svenska nu -verkosto, Ruotsin suurlähetystö, Kulturrådet

klo 18:00
Ruusuvuori Juha
Stallari
"Minä olen Oopee Nevakivi. Trendikäs johtajakouluttaja ja mainiosti myyvän OleElämäsiRomaani®-metodin luoja. Taistolainen 1970-luvulla, itävakoojien yhdystoimintamies ja tv-tähti. Kaverinikin päätyivät piireihin. Haluatko kuulla lisää? Lähde kanssani päiväkävelylle Helsinkiin! Minulla on lämmikettä mukana. Tuntuuko sinustakin, että minua seurataan? Ehkä se johtuu tästä Listasta taskussani." Oli aika, jolloin Suomen älymystö ja taiteilijat lähtivät nuoruuden innolla tukemaan Neuvostoliitto-nimistä diktatuuria. Mitä heille tapahtui? Stallari kertoo terävällä huumorilla vakavista asioista, joista monet yhä haluavat vaieta. Oopeen leppoisa kävelyretkikin muuttuu takaa-ajoksi...
WSOY

klo 18:30
Lehtinen Lasse
Viiden vuoden kakku
Europarlamentaarikon päiväkirjassaan Lehtinen katselee maailmanmenoa ja kanssavaeltajiaan terävästi, mutta tosikkomaisuutta välttäen.
WSOY




Kirjakahvila Paluu

klo 10:30
Klemettilä Sinikka
Matti I Suuri
Matti Klemettilä oli yksi värikkäimmistä Suomen poliittisessa elämässä liikkuneista henkilöistä. Kirja on tarina suurista haaveista, yrittämisestä ja suuruudenhulluudesta. Suomesta tuli tehdä kuningaskunta, Klemettilästä kuningas. Haastattelijana Olli Seppälä.
Kirjapaja

klo 11:00
Luomanen Lauri
Aasiakas ei ole koskaan oikeassa
Aasiakas ei ole koskaan oikeassa -kirjan tekijä paljastaa, millaisia ovat kahjoimmat ja kamalimmat asiakkaat kaupoissa, kioskeissa ja konttoreissa, sekä kertoo, kuinka hulluja ovat asiakaspalvelijoiden hulvattomimmat työpäivät. Haastattelijana Olga K.
Nemo

klo 11:30
Luukkanen Arto
Muuttuva Venäjä?
Muutosten Venäjä (Edita) esittelee Venäjän valtiolliset muutokset pohjanmiehistä tähän päivään - ruhtinas Vladimirista presidentti Dimitri Medvedeviin. Kuka omistaa Venäjän? (WSOY) pureutuu omistamiseen ja valtaan: venäläisen nykykapitalismin toimintakulttuuri on ymmärrettävissä historian valossa. Edita, WSOY
Edita, WSOY

klo 12:00
Lehikoinen Heikki
Samaanin apulaiset ja kotilypsikit
Lehikoisen riemastuttava kirja Ole siviä sikanen esittelee nykylukijoille suomalaiseen kansanperinteeseen ikiaikojen kuluessa kertynyttä eläimiä koskevaa ajattelua. Tiedon lisäksi se tarjoaa myös hilpeitä hetkiä. Haastattelijana Teppo Korhonen.
Teos

klo 12:30
Hietikko Tiina
Aaveiden kaupunki - kummitustarinoita Vaasasta
Tiina Hietikko-Hautala on kerännyt vanhoja ja uudempia kertomuksia rakennuksista ja paikoista Vaasassa. Vanhat talot esitetään "kummitustaloina" tyylitellyin kuvin, faktatiedoin ja mielikuvitusta kiihottavin kertomuksin. Mikä on totta, mikä tarua?
Scriptum

klo 13:00
Saxell Jani
Monta Amerikkaa
Vaihtoehtoinen USA kartoittaa Yhdysvaltain kansalaisyhteiskunnan tilaa sekä monenlaista valtavirrasta poikkeavaa etnistä, kulttuurista ja poliittista liikehdintää. Haastattelijana Aleksi Ahtola.
Avain

klo 13:30
* * *
Rakas vuosikirja. Mitä. Missä. Milloin.
Rakas vuosikirja. Mitä (vi**ua). Missä. Milloin. on tiivis paketti vuoden epäolennaisimmista uutisista, hämärimmistä teemoista ja vähiten kiinnostavista trendeistä. Kertojina media-alan monisyrjäytyjiä, jotka ovat vuodesta 2004 julkaisseet satiirista Lehti-verkkolehteä.
Atena

klo 14:00
Lind Arvi
Arvin kieliopas
Arvin kieliopas ruotii uutisten kielikukkasia ja opastaa hauskasti ja napakasti suomen kielen käyttöä. Lind toimi Yleisradion televisiouutisten lukijana 1965-2007. Lisäksi hän oli 12 vuotta Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielilautakunnan jäsen.
Tammi

klo 14:30
Kumela Marjut, Blåfield Marja
Keräilijän aarteet
Arabian purkkeja ja pilkkumeja esittelee keräilijöitä kokoelmineen ja kertoo esineiden historiasta. Tiedot materiaaleista, leimoista ja valmistusvuosista auttavat oman kokoelman kartuttamisessa. Marjut Kumela toimi 20 vuotta Arabian museon johtajana. Marja Blåfield on keräilyyn, antiikkiin ja sisustamiseen erikoistunut toimittaja.
WSOY

klo 15:00
Väisänen Riitta, Järvi Ulla, Geselle Lea
Hilmapäivät - Vertaistukea vaihdevuosiin
Räväkät sisarukset Riitta ja Lea heittävät hurttia huumoria ikääntymisestään, lääketieteeseen erikoistunut toimittaja Ulla Järvi puhuu asiaa.
Otava

klo 16:00
Eppu Normaali
Pahkasika - viides huumorin kirja
Titaanit kohtaavat! Suomirockin jättiläinen Eppu Normaali -yhtye ottaa mittaa tasavallan legendaarisimmasta huumorijulkaisusta. Eppu Normaali esittelee vinksahtaneen huumorin ystäville oman, lähes 350-sivuisen näkemyksensä Pahkasika-huumorista.
Johnny Kniga

klo 16:30
Luoma Heikki
Mitäs Kuusniemellä nyt kuuluu?
Tuo kysymys on esitetty lukemattomia kertoja sen jälkeen, kun Turvetta ja timantteja palkittiin yleisöäänestyksessä Venla-palkinnolla. Eläköön Kuusniemi -kirjassa kuusniemeläiset kertovat omat ja etenkin naapuriensa kuulumiset. Kertomusten välimailla kulkee punaisena lankana se, mikä on totta - tai niin totta kuin olla voi.
Edico

klo 17:00
Kaila Panu
Maalari maalasi taloa
Arkkitehti Panu Kaila keskittyy teoksessaan rakennusten julkisivujen värihistoriaan: miten talojen koristelu värein on saanut alkunsa, minkä värisiä talot ovat Suomessa olleet, mistä vaikutteet ovat tulleet ja miten julkisivujen väritystä on säädelty.
Multikustannus

klo 17:30
Tuuri Antti
Suuri viljajuna Siperista
Kertomus merkillisestä seikkailusta keskellä vuoden 1918 tapahtumia, vähän tunnettu yritys auttaa nälänhätään ajautuvaa Suomea Siperian vilja-aittojen vehnällä. Matkaa Omskiin läpi vallankumouksessa kuohuvan Venäjän oli lähes neljätuhatta kilometriä. Junan miehistölle jaettiin kiväärit, mutta tärkein ase oli venäläisen luonteen tunteminen. Haastattelijana Seppo Toivonen.
Kustannus HD

klo 18:00
Nurmi Kari, Murto Matti
Seikkailun suolainen maku
Nuori kippari, pieni purjevene ja suuri valtameri - Kari "Ruffe" Nurmen uskomattomat purjehdukset.
Minerva

klo 18:30
Salasana - tietokilpailun finaali
Salasana on kirjallisuuden ystävien leikkimielinen tietovisa - Kuka valitaan vuoden tietoviisaaksi?
Helsingin kaupunginkirjasto




Takauma Paluu

klo 10:30
Alariesto Tuija, Kähkönen Kaija
Priitu Rovaniemen markkinoilla
Eletään helmikuuta 1911 Rovaniemellä. Kirkonkylä kuhisee elämää ja ääntä, sillä talvimarkkinat ovat alkaneet. Kaisa, yksi kirjan hahmoista on tehnyt aikamatkan Rovaniemen markkinoilta Kirjamessuille. Museolehtori Kaija Kähkönen haastattelee Kaisan kuulumisia markkinoilta vuodelta 1911.
Suomen museoliitto, Rovaniemen museotoimi

klo 11:00
Linkamo Jaakko
The Karl Hedman Art Collection, taidekokoelmaluettelon toimittaminen
Pohjanmaan museossa Vaasassa on yksi maamme merkittävimmistä vanhan eurooppalaisen taiteen sekä Suomen taiteen kultakauden ja modernismin kokoelmista. Nämä kokoelmat on nyt julkaistu laajana tieteellisenä teoksena, joka kirjataiteellisestikin on huomattava. Kokoelmat kytkeytyvät läheisesti suomalaisten keräilijöiden, mesenaattien ja taidekauppiaiden ympärille. Kirjan toimittaja aluetaidemuseotutkija, fil. kand. Jaakko Linkamo - kertoo teoksen taustoista ja toimitusperiaatteista sekä kokemuksista ja löydöistä hankkeen aikana.
Suomen museoliitto, Pohjanmaan museo

klo 11:30
Koskimies Satu
Kirjailija kirjan aiheena ja inspiraation lähteenä
Hehkuva romaani Hurmion tyttäret kertoo Tulenkantajat-ryhmän naisista, Katri Valasta ja Elina Vaarasta. Runoista tulee erilaisista lähtökohdista ponnistaville nuorille naisille ystävyyden ja rakkauden viittamerkkejä. Mutta ilmassa on myös ammattikateutta, ja rakkaus myrskyää…
Tammi

klo 12:00
Niku Annikki, Backman Jussi
Heidegger, runo ja länsimainen ajattelu
Heidegger ja runon tie -kirjan kirjoittaja Annikki Niku ja Martin Heideggerin Johdatus metafysiikkaan suomentaja Jussi Backman keskustelevat Olli Sinivaaran johdolla Heideggerista, runoudesta ja länsimaisen ajattelun uusista teistä.
Tutkijaliitto ry


Viron runoa ja proosaa klo 12.30 - 15.00

klo 12:30
Park Eeva, Rooste Jürgen, Johanson Jaak, Kaus Jan
Herkkyys ja voima: virolaista runoutta ja laulua
Vuoden aikana on ilmestynyt useita virolaisen nykyrunouden suomennoksia: Indrek Hirven Enkelinsilta, fs:n Valoa tunnelin päässä ja Eeva Parkin Pitkällä penkillä. Messuilla kuullaan uutta virolaista runoutta ja musiikkia. Esiintyjinä ovat herkkä Eeva Park, rakkautta ja anarkiaa kuuluttava Jürgen Rooste, lempeä laulumies Jaak Johanson ja lyhytpuheinen ironisti Jan Kaus.
Viron kirjailijaliitto

klo 13:30
Krull Hasso
Meter ja Demeter
Virolaisrunoilijan väkevän kunnianhimoinen pääteos maailman myyteistä ja oman aikamme ongelmista on maansa nykylyriikan eittämättömiä merkkipaaluja.
WSOY

klo 14:00
Kruuspere Piret, Olesk Peeter, Olesk Sirje
Viron kirjallisuus pakolaisuudessa 1900-luvulla
Viron pakolaiskirjallisuus kehittyi II maailmansodan päätyttyä 1944, jolloin Virosta pakeni yli 70 000 ihmistä. Kulttuurikeskuksiksi nousivat Tukholma, Lund ja Toronto. Vuosina 1944-89 ilmestyi ulkomailla 2600 vironkielistä kirjaa, joiden julkaiseminen tai jopa omistaminen oli Neuvosto-Virossa kielletty.
Viro-instituutti Suomessa

klo 14:30
Undusk Jaan, Hinrikus Rutt, Salokannel Juhani
Karl Ristikivin päiväkirja 1957-1968
Viron klassikkokirjailija Karl Ristikivi piti vuosina 1957-68 järjestelmällisesti päiväkirjaa, johon hän tallensi matkakertomuksiaan, ajan poliittisia tapahtumia, teostensa syntytarinoita sekä arkihuoliaan ja katsauksia lapsuuteensa. Pitkään julkaisukiellossa ollut päiväkirja ilmestyi tänä keväänä.
Viro-instituutti Suomessa

klo 15:00
Liukkonen Tero
Toivomuspuu
Tätäkö ihmisen elämä on - alati pakenevan seuraamista, kadotettujen mahdollisuuksien kurkottamista, aikanaan lausumattomiksi jääneiden toiveiden tilikirjaa? Toivomuspuu on kokoelma puhuttelevia ja herkkävireisiä monologinovelleja. Haastattelijana Tuuli Kousa.
Gummerus

klo 15:30
Vuoristo Sari
Laskettu aika
Herkkävaistoisia novelleja, jotka kuvaavat naisen suhdetta äitiyteen. Mukana on kipeitä kohtia koskettelevia tarinoita lapsettomuudesta ja lapsen menettämisestä, mutta myös vanhemmuuden ilosta ja lasten kanssa vietetyn ajan antamasta onnesta. Haastattelijana Marianne Heikkilä.
Gummerus

klo 16:00
Hahtola Paula, Hautala Turkka, Heiskanen Marjo, Kaskinen Teemu, Kekkonen Helmi, Kirjavainen Sakari
Esikoisromaaneja ja -novelleja
Paula Hahtolan romaani Salpalinja voitti suuren proosakilpailun. Se on kolmen sukupolven kuvaus 1950-luvulta. Turkka Hautalan romaani Salo on läpileikkaus pikkukaupungin eksyneistä ihmisistä ja 2000-luvun Suomesta. Marjo Heiskasen Idiootin valinta on nelikymppisen naisen ja hänen teinipoikansa tarina. Teemu Kaskisen Sinulle, yö on science fiction -romaani sodasta. Helmi Kekkosen esikoisteos, novellikokoelma Kotiin kertoo ihmisen etsiskelystä. Sakari Kirjavaisen Viereenkatsoja on romaani rakastamisen mahdottomuudesta. Haastattelija Jarmo Papiniemi.
Atena, Gummerus, Siltala, WSOY, Avain, Johnny Kniga

klo 17:00
Syytettynä isä
Suomessa vanhempien avioeron kohtaa vuosittain noin 30 000 lasta. Huomattava osuus eroista on tavalla tai toisella riitaisia. Useimmissa tapauksissa isät saavat kokea, että he jäävät alakynteen. Syytettynä isä on väkevä pamfletti isistä, jotka ovat menettäneet lapsensa huoltajuuden tai mahdollisuuden tavata lapsiaan. Haastattelijana Terhi Willman.
Teos

klo 17:30
Honkasalo Laura
Eropaperit
Kolmen sukupolven ihmissuhteita elävästi kuvattuna: ihmisen pienuutta, itsekkyyttä ja halpamaisuutta, kätkettyjä motiiveja ja särkyneitä unelmia, mutta myös lujuutta ja lojaaliutta. Vahva ajankuva kuljettaa 60-, 70- ja 80-lukujen yhteisten muistojen läpi nykypäivän yhteiskunnallisiin teemoihin asti. Haastattelijana Jarmo Papinniemi.
Otava

klo 18:00
Melender Tommi
Ranskalainen ystävä
Romaani ihmisten vihaamisen vaikeudesta. 1800-luvun arvokkuutta ikävöivä suomalainen "ammattihumanisti" ja tv-julkkis ystävystyy pienessä ranskalaiskaupungissa.
WSOY

klo 18:30
Lehtinen Torsti
Sika vai Sokrates?
Torsti Lehtisen teoksen Sika vai Sokrates? - Kirjoituksia kaipauksesta, kirkosta ja karaokesta syväluotaavat tekstit haastavat ajattelemaan.
Minerva

klo 19:00
Wilhelmsson Putte, Sutinen Ville-Juhani
Savukeitaan esseistinen iltapäivä II
Esseisti Antti Nylén haastattelee Putte Wilhelmssonia esikoisteoksesta Turmio ja perikato sekä Ville-Juhani Sutista uutuusteoksesta Taikuri joka sai yleisönsä katoamaan.
Savukeidas




Eino Leino Paluu

klo 10:30
Tapper Harri
Keisari ja kääpiöt
Harri Tapperin romaani on myyttinen, historiallinen ja tarunomainen kirja Romanoveista, Napoleonista ja Suomen sodasta. Sodan mielettömyys asettuu rinnakkain kutkuttavien yksityiskohtien, syvän ymmärryksen ja tapperilaisen huumorin kanssa. Haastattelijana Eila Tiainen.
Atena

klo 11:00
Lindén Zinaida
Nuorallatanssija / Lindanserskan
Venäläissyntyisen, Suomessa asuvan ja ruotsiksi kirjoittavan kirjailijan hurmaava novellikokoelma, joka paljastaa miltä suomalaismies näyttää venäläisnaisten silmin. Suomalaiselle lukijalle on kiinnostavaa, miltä suomalaisuuden perikuvat vaikuttavat vierain silmin tarkasteltuna. Haastattelijana Hedvig Långbacka. En som är författare född i Ryssland, bosatt i Finland och som skriver på svenska, har gett en charmerande novellsamling som avslöjar hur den finske mannen ser ut i de ryska kvinnornas ögon. För den finländska läsaren är det fängslande att se hur sinnebilden för det finska ter sig i främmande ögon.
Gummerus

klo 11:30
Mikkanen Raili
Meren ja ikävän kiertolaiset
Mikkasen historiallinen romaani kertoo koskettavan tositarinan pietarinsuomalaisesta Olgasta ja lapsista, jotka joutuvat kiertämään koko maapallon päästäkseen takaisin kotiin.
Minerva

klo 12:00
Anderberg Strollo Åsa
Minna / Bryta om
Kirjailija ja dramaturgi Åsa Anderberg Strollon esikoisromaani Minna (Bryta om) kertoo 16-vuotiaasta Minnasta, joka asuu psyykkisesti sairaan äitinsä kanssa. Kirja on käännetty nyt suomeksi, ja ruotsiksi on juuri ilmestynyt Strollon toinen kirja Blod, romaani aikuiseksi kasvamisesta. Janina Orlov haastattelee kirjailijaa. Bryta om, Åsa Anderberg Strollos debutroman om Minna, 16 år, som lever med sin psykiskt sjuka mamma tog de svenska kritikerna med storm. Nu finns boken också i finsk översättning och på svenska har Anderberg Strollos andra bok Blod just kommit ut. Janina Orlov intervjuar författaren.
Ruotsin kulttuurineuvosto - Statens kulturråd

klo 12:30
Leppänen Petri
Turun underground
Turun underground räjäytti tajunnat ja paloi kirkkaalla liekillä 1960-luvun lopulla. Vastakulttuuriliikkeen jälkiseuraukset näkyvät suomalaisessa kulttuurissa vielä tänäänkin, etenkin populaarimusiikissa ja kirjallisuudessa. Haastattelijana Seppo Lahtinen.
Sammakko

klo 13:00
Rumjantsev Aleksandr, Beljaev Sergei, Jussila Osmo
Suomen sata rauhan vuotta 1809 -1917 - matka uuteen aikakauteen
Suomen liittämisestä Venäjän keisarikuntaan ja Porvoon valtiopäivistä on kulunut 200 vuotta. Suurlähettiläs Aleksandr Rumjantsev, ministerineuvos Sergei Beljaev ja historiantutkija Osmo Jussila esittelevät äskettäin ilmestyneen venäjänkielisen laitoksen Jussilan teoksesta Suomen suuriruhtinaskunta 1809-1917. Rumjantsev on kirjan vastaava toimittaja ja Beljaev yksi sen kääntäjistä.
Venäjän ja Itä-Euroopan instituutti

klo 13:30
Özkan Serdar
Omer ja kuoleman enkeli / Omar and the angel of death
Kohtaaminen Kuoleman enkelin kanssa mullistaa Omerin maailman ja auttaa häntä löytämään tien eheyteen. Turkkilaisen Serdar Özkanin romaani on koskettava yhdistelmä seikkailua, mystiikkaa, elämänfilosofiaa ja rakkautta. Hänen viime syksynä suomeksi ilmestynyt romaaninsa Kadonnut Ruusu on käännetty yli 30 kielelle, ja se on kivunnut myyntilistojen kärkeen useissa maissa. A meeting with the Angel of Death throws Omer's life into confusion and helps him find the road to fulfilment. Turkish writer, Sedar Özkan's novel is a moving mixture of adventure, mysticism, wisdom and love. His Lost Rose, published in Finnish last autumn, has been translated into over 30 languages and has climed to the top of the sales lists in several countries.
Minerva

klo 14:00
Grudies Ariane
Blogeja kirjailijavierailusta / WEBLOG eines Autorenbesuches
Berliiniläinen Ariane Grundies osallistui Goethe-instituutin ja FILI:n kaupunkikirjailijavaihtoon ja asui kaksi viikkoa Suomenlinnassa kirjoittaen vaikutelmiaan Goethe-instituutin blogiin Suomesta. Grundies lukee uutta kirjaansa Gebrauchsanweisungen für Mecklenburg-Vorpommern ja on Stefan Mosterin haastateltavana. Tilaisuus on saksankielinen. Die in Berlin lebende Autorin Ariane Grundies nahm am Stadtschreiber-Projekt des Goethe-Instituts Helsinki und des Informationszentrums für finnische Literatur FILI teil und wohnte für zwei Wochen auf Suomenlinna. Ihre Eindrücke von Finnland schilderte sie in einem Weblog auf den Internetseiten des Goethe-Instituts. Grundies liest aus ihrem neuen Buch Gebrauchsanweisung für Mecklenburg-Vorpommern und die Ostseebäder und wird von Stefan Moster interviewt. Die Veranstaltung ist auf Deutsch.
Goethe-instituutti

klo 14:30
Krohn Heidi, Mäkinen Eija
Elämäni kivet
Suomalaisten suosikkinäyttelijä Heidi Krohn kertoo elämästään valkokankaan tähtenä. Haastattelijana Mari Hyrkkänen.
Like

klo 15:00
Passig Kathrin, Lobo Sascha
Elämä järjestykseen ilman itsekuria / Dinge geregelt kriegen - ohne einen Funken Selbstdisziplin
Pakolliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin ellun kanat. Elämäntaito-oppaiden kustannuksella ilotteleva saksalainen Kathrin Passig antaa käytännön vinkkejä siihen, miten pääset eroon kasautuvista töistä ilman suuria elämänmuutoksia. Saksalainen Passig työskentelee Berliinissä Zentrale Intelligenz Agenturin toimitusjohtajana ja on myös kääntäjä, toimittaja ja kirjailija. Nur die wirklich unaufschiebbaren Dinge erledigen und sonst alle fünfe gerade sein lassen. Auf Kosten herkömmlicher Selbstmanagement-Ratgeber gibt Kathrin Passig praktische, amüsante Tipps, wie man Berge unerledigter Aufgaben bewältigt, ohne sein Leben von grundauf ändern zu müssen. Passig ist Geschäftsführerin der Zentralen Intelligenz Agentur in Berlin und arbeitet außerdem als Übersetzerin, Journalistin und Schriftstellerin.
Atena

klo 15:30
Vuoden kristillinen kirja
Vuoden kristillinen kirja 2009 -kilpailun finalistiteosten esittely ja kirjailijahaastatteluja. Yleisö voi äänestää suosikkiaan messuilla. Kirjailijoita haastattelee Olli Seppälä.
Kristilliset kustantajat ry

klo 16:00
Kautto Juha
Vuoden Susikoski
Mauri Sariola -seura ry. julkistaa Vuoden Susikoski 2010 -arvonimen saajan. Valittua Susikoskea haastattelee seuran puheenjohtaja Juha Kautto.
Mauri Sariola -seura

klo 16:30
Grudies Ariane, Lang Thomas, Haahtela Joel , Taivassalo Hannele Mikaela
Suomenlinnasta Rostockiin / Von Suomenlinna nach Rostock
Goethe-instituutin ja FILIN suomalais-saksalaisessa kirjailijavaihtoprojektissa Ariane Grundies, Thomas Lang, Joel Haahtela ja Hannele Mikaela Taivassalo raportoivat kokemuksistaan Suomessa ja Saksassa. Tilaisuus on saksan- ja suomenkielinen. Ariane Grundies, Thomas Lang, Joel Haahtela und Hannele Mikaela Taivassalo berichten von ihren Erlebnissen in Finnland und Deutschland im Rahmen des deutsch-finnischen Stadtschreiber-Projekts des Goethe-Instituts und des Informationszentrums für finnische Literatur FILI. Die Veranstaltung ist auf deutsch und finnisch.
Goethe-instituutti

klo 17:30
Lius Tuomas
Haka
Henkeäsalpaava trilleri on hurja pelinavaus nuorelta kirjailijalta. Pohjoiskarjalaisen järven syvyyksissä makaa toisen maailmansodan aikainen lentokoneen hylky, joka pitää sisällään hirvittävän joukkotuhoaseen. Tätä asetta havittelee kaksi ääriryhmittymää...
Like

klo 18:00
Pakkanen Jukka
Triesten taivas
Missä sinä olit syyskuun 11. päivänä 2001? Triesten taivas on tiheätunnelmainen kertomus terrorismista, isän ja pojan suhteesta ja uuden alun unelmasta. Haastattelijana Nora Varjama.
Like

klo 18:30
Parkkinen Sami
Self help
Samannimisen näytelmän tematiikkaa syventävä romaani kuvaa hätkähdyttävän tarkkanäköisesti tätä aikaa ja tekee levottomaksi tulevaisuuden suhteen. Se iskee täysillä ja saa haukkomaan henkeä. Haastattelijana Juha Roiha.
Gummerus




Katri Vala Paluu


Emäntänä Päivi Istala ko 10.30 - 11.30

klo 10:30
Aulanko Mari, Mustavuori Jaana-Mirjam, Valtavaara Anna-Liisa
Kohti tervettä huolettomuutta
Kultaisella keskitiellä opettaa, että arjen kaaoksesta selvitään tekemällä tietoisia valintoja: Mitä tahdon ja mitä en tahdo?. Olemisen talossa pohtii, miten irrottautua kiireestä ja ulkoisten pakkojen pyörityksestä. Onko aivan mahdotonta löytää kiireetön elämänrytmi? Huolena huolehtiminen neuvoo, miten huolirepun sisältöä voi keventää. Tervettä huolettomuutta ja luottamusta voi opetella.
Kirjapaja

klo 11:30
Kulmala Marko
Hyvä idea ei toimi
Markkinoiden sortuessa hyvät ideat eivät riitä. Tarvitaan häiriintyneitä ideoita. Suomalaisten yrittäjien, johtajien ja työtätekevien tulevaisuus riippuu siitä, uskallammeko antaa itsellemme luvan ajatella toisin, nähdä näkyjä - ja ennen muuta toimia nopeasti
WSOY

klo 12:00
Sinko Matti, Sinko Pirjo, Ahola Suvi
Miksi lukupiiri?
Lukupiirien suosio kasvaa. Pirjo ja Matti Sinko kertovat kokemuksistaan. Kriitikko, kirjailija Suvi Ahola esittelee tutkimustaan suomalaisista lukupiireistä. Tervetuloa keskustelemaan! Katso sivusto www.lukupiirit.fi. Haastattelijana Kirsti Mäkinen.
Suomen vanhan kirjallisuuden paivat ry.

klo 12:30
Heikkilä Markku, Salmela Heikki, Salmela Kirsti
Kansan kerrokset
Heikki ja Kirsti Salmela ovat Suomen menestyneimmän pikaruokaketjun Hesburgerin perustajat. Markku Heikkilän kirjoittama Kansan kerrokset paljastaa menestyksen reseptin: konstailematonta työtä, jääräpäisyyteen yltävää lujatahtoisuutta ja sinisilmäistä tulevaisuudenuskoa.
Kirjapaja


Emäntänä Päivi Istala klo 13.00 - 14.00

klo 13:00
Mäkelä Raija-Liisa
Minä, muilutetun tytär
Puoli vuosisataa Neuvostoliitossa - kansanvihollisen tyttärenä itärajan takana.
Minerva

klo 13:30
Salomaa Paula
Tie aitoon itseen
Viestinnän opettaja ja kirjailija Paula Salomaa on Viisas elämä -sarjan ensimmäinen suomalainen kirjoittaja. Hänen uutuusteoksensa Tie aitoon itseen auttaa lukijaa elämänilon ja tasapainon etsimisessä.
Basam Books

klo 14:00
Juutilainen Minna, Hägglund Stig
Säädä päätäsi. Uudistuva psykoanalyysi
Johtavat kotimaiset asiantuntijat osoittavat teoksessa Freudin jalanjäljillä, että psykoanalyysi on kaikkea muuta kuin vanhentunutta teoretisointia, ja kyseenalaistavat tiukat vastakkainasettelut neurotieteellisten näkökulmien ja psykoanalyyttisen mielen teorian välillä. Haastattelijana Tuomas Nevanlinna.
Teos

klo 14:30
Olkinuora Hilkka, Tuominen Saku, Solatie Jim
Luovuusseminaari
Kirjailijat ja luovat ajattelijat keskustelevat uusista tavoista ajatella maailmasta ja itsestään sekä lapsen luovasta kyvystä oivaltaa ja oppia. Hilkka Olkinuora on pastori ja kolumnisti, Jim Solatie on tarkastellut etenkin yritysmaailman luovuutta kahdenkymmenen vuoden ajan ja Saku Tuominen on luova johtaja Zodiak Televisionissa, joka kehittää ja myy yllättäviä ohjelmaideoita.
Tammi

klo 15:30
Kantanen Irja, Kämäräinen Leena, Yli-Pirilä Pia
Henkinen ensiapu kansalaistaidoksi
Hädän hetkellä - psyykkisen ensiavun opas -kirjan tavoitteena on opastaa psyykkisen ensiavun taitoihin tilanteissa, joissa kohdataan järkytyksen kokeneita ihmisiä. Turvallisia toimintatapoja voi harjoitella ennakolta ja saada rohkeutta auttamiseen. Haastattelijana Teija Riikola.
Duodecim

klo 16:00
Filppula Jaska
Me ei oltu valtaosaa
Suomi, lakeus ja 80-luku. Eletään Pohjanmaalla, jossa nuoriso yrittää toteuttaa rockunelmaansa. Jaska Filppula on tullut tunnetuksi mm. Chicago, 1959 -romaanistaan. Haastattelijana Stella Vuoma.
Like

klo 16:30
Kylänpää Riitta, Tähti Annikki, Lehmuskallio Markku
Nyt vasta näen
Yksitoista merkittävän uran tehnyttä suomalaista kertoo elämänsä tärkeistä käännekohdista. Syvähaastatteluihin perustuvat tarinat saavat lukijan pohtimaan myös omia valintojaan ja sitä, kuinka onnistua säilyttämään oma kipinänsä läpi elämän.
Otava

klo 17:00
Mäkinen Virpi
Kerjääminen
Tieteellinen mutta yleistajuinen esitys kerjäämisestä, sen historiasta ja nykypäivästä.
Vastapaino

klo 17:30
Palmu-Joronen Anne-Liisa
Nokia-vuodet
Nokia Mobile Phonesilla toiminut yritysjuristi kertoo, millaista oli toimia räjähdysmäisesti kasvavan yrityksen lakimiehenä. Hän pohtii myös yritysten tehokkuusajattelua ja etsii luottamusta ja työkulttuuria tukevaa johtamismallia. Haastattelijana Eila Tiainen.
Atena

klo 18:00
Vartiainen Onerva
Valo pimeässä on hyvä
Siivu teemakkaraa, ihanaa! Onerva Vartiainen muistelee elävästi lapsuutta sota-aikana. Hän piirtää tarkkaa ajankuvaa lasten iloista, suruista, haaveista, koulunkäynnistä ja tulevaisuudenuskosta. Haastattelijana professori Pekka Laaksonen.
Pieni Karhu

klo 18:30
Laurén Anna-Lena
Vuorilla ei ole herroja. Kaukasia tänään
YLE:n kirjeenvaihtaja Anna-Lena Laurénin kirja on maantieteellinen, poliittinen ja historiallinen esitys alueesta, jonka etniset jännitteet purkautuvat väkivaltaisesti. Laurén on yksi harvoista alueella säännöllisesti liikkuvista länsimaisista toimittajista. Haastattelijana Markku Kivinen.
Teos

klo 19:00
Tuisku Katinka
Narsismi lapsen maailmassa sadun silmin
Lastenkirjallisuuden tutkija, tietokirjailija, sadutuskouluttaja FT Sirpa Kivilaakso haastattelee lastenkirjailijaa, psykiatri-kuvataideterapeutti LT Katinka Tuiskua sadun "Elsa ja Narkissos" esille nostamista kasvuhaasteista, joita ovat mm. itsetunnon haavoittuvuus, suorituspaineet kilpailuyhteiskunnassa ja pettymykset. Sadussa Narkissos-myytti astuu nykyaikaan johdattaen lasta eläytymisen, huumorin ja mielikuvituksen kautta ymmärtämään ja hyväksymään oman rajallisuutensa, sekä löytämään myötätuntoa myös toisia kohtaan. Satujen eheyttävästä ja lapsen kasvua edistävästä vaikutuksesta keskustellaan, sekä siitä, miten lapsi voi taiteen keinoin kohdata vaikeitakin asioita.
Pieni Karhu




Puustelli&Gaggenau näytöskeittiö Paluu

klo 10:30
Aihinen Kari, Välimäki Teresa
Mustapippuri.fi- Mitä useampi kokki sitä parempi soppa
Uusi herkullinen verkkopalvelu Mustapippuri.fi esittäytyy. Kokit Teresa Välimäki ja Kari Aihinen kokkaavat Mustapippuri.fi:n erilaisten keittiöiden herkkuja. Tule kuulemaan ja näkemään reseptivinkit à la Mustapippuri!

klo 11:30
Vuoden kokki 2010 semifinalistit esittäytyvät
Suomen tunnetuin kokkikilpailu, Vuoden Kokki, palaa parrasvaloihin. Vastavalitut 12 semifinalistia Kari Aihisen haastattelussa.
Gastronomie Finlande

klo 12:30
Intohimosta aromeihin
Hunajien vahvat persoonat vaihtelevat niiden kasvialkuperän mukaan, aivan niin kuin viinienkin. Hunajainen SAM Gourmet - perhe antaa selkärankaa jokaiseen ateriaasi eikä kainostele vaativammassakaan seurassa. Nautinto ilman aromeja on kuin kaktus ilman piikkejä.
Hunajainen SAM

klo 13:30
Keittiö katettu Ruokalan herkuilla
Tule katsomaan Sanna Miettusen helpon herkulliset kokkausvinkit kotikokille!
Ilta-Sanomat

klo 14:30
Ranskalainen keittiö
Deli Delin - aidon ranskalaisen herkkukaupan tuotteilla onnistut loihtimaan ranskalaisen tunnelman omaan keittiöösi!
Deli Deli

klo 15:30
Remes Heikki
Maistuu viinien kanssa - Espanjan viinit
Espanjalainen viini ja suomalainen ruoka sopivat hyvin yhteen. Heikki Remes esittelee erilaisten viinien ja kotimaisista perusraaka-aineista syntyvien ruokien kokeilemisen arvoisia yhdistelmiä
Multikustannus

klo 16:30
Mustat Juustot kruunaavat ruoan
Juusto antaa ruokiin makua, mehevyyttä, täyteläisyyttä kuin myös sakeutta, pehmeyttä, rapeutta ja mureutta. Tule tutustumaan Valio Mustien Juustojen käyttöön ruoanlaitossa!
Valio

klo 17:30
Ihanat italialaiset pastaherkut
Suomalaiset rakastavat italialaista keittiötä! Tule katsomaan italialaisen Gianni Vaccaron vinkit herkullisen italialaisen pastan valmistukseen!
Casa Gusto

klo 18:30
Miettunen Sanna
Päivän paras hetki - aamiainen
Aamiainen on oivallinen tapa tehdä arjesta juhlaa. Aamiaisbrunssi perheelle tai ystäville viikonloppuaamuna saa varmasti hymyn kaikkien huulille. Ruokatoimittaja Sanna Miettusen uusi keittokirja Päivän paras hetki - aamiainen tulvii ideoita kiireiseen arkiaamuun, rauhallisiin sunnuntaiaamiaisiin sekä brunssille tai vaikka aamiaispiknikille. Kirja on iloinen, värikäs ja täynnä herkullisia reseptejä pannukakuista itsetehtyyn mysliin.
WSOY




Kullervo Paluu

klo 11:00
Nummivuori Petri
Oikeistolainen - Tuure Junnilan elämäkerta
Tuure Junnila oli Suomen tunnetuimpia oikeistopoliitikkoja kylmän sodan vuosikymmeninä. Oikeistolainen on elämäkerta Urho Kekkosen itsepintaisesta vastustajasta, näkyvästä oppositiomiehestä ja tuotteliaasta poliittisesta kirjailijasta.
Ajatus

klo 11:30
Ilvas Juha
Meidän kuvamme
Taidekirja esittelee kuvin ja tekstein, miten suomalaiset kultakauden taiteilijat kuvasivat suomalaista luontoa ja kansaa ja miten kuvataiteiden kautta rakennettiin suomalaiskansallista identiteettiä. Haastattelijana Rauno Endén.
SKS


Harakan pöydässä klo 12.00 - 13.00

klo 12:00
Simola Matti
Ratakatu 12: Suojelupoliisin historia 1949-2009
Sodan jälkeen Supo joutui toimimaan tulenarassa tilanteessa: sen piti estää Suomen muuttuminen kansainvälisen vakoilun pelikentäksi vaarantamatta valtion ulkopoliittisia suhteita. Terrorismi ja sen torjunta tulivat kuvaan 1970-luvulla.
WSOY

klo 12:30
Mokka Roope, Neuvonen Aleksi
Olimme kuluttajia
Tee-se-itse: vähähiilinen tulevaisuus. Ilmastonmuutoksen hillintä on aikakautemme suurin yhteiskunnallinen haaste. Se muuttaa kuluttamisen ja arkiset tapamme. Tuloksena ei ole kuluttajan kuolema vaan totaalinen muodonmuutos.
Tammi

klo 13:00
Heikkinen Maire
Suomalaiset tapetit
Suomalainen tapettikirja kartoittaa kotimaisten tapettien historiaa, kuvailee eri aikakausien tapettimalleja ja esittelee tapettien valmistamista. Teos kertoo muotien, värien ja materiaalien muutokset - seinäverhoilun tarinan 1700-luvulta omaan aikaamme.
SKS

klo 13:30
Nieminen Jarmo
Santahamina - Sotilassaaren luontoaarteet
Koe Santahamina luontokuvaajien ja tutkijoiden silmin. Toimittaja Paul Segersvärdin haastattelussa ovat everstiluutnantti Jarmo Nieminen Maanpuolustuskorkeakoulusta ja luontoillasta tuttu perhostutkija Jaakko Kullberg. Visualisoidussa esityksessään he johdattavat kuulijan Santahaminan eläimistön ja kasvillisuuden rikkauksiin ja sivuavat samalla saaren historiaa sekä asemaa sotilasalueena. Tervetuloa retkelle puomin taakse!
Maanpuolustuskorkeakoulu

klo 14:00
Tshelysheva Oksana, Sinervo Helena, Varis Tuula-Liina
Ajankohtaista sananvapausasiaa
Uhkaako yksityisyyden suoja sananvapautta? Mitä saa kirjoittaa? Suomen PENin turvakaupunkikirjailija Oksana Tshelysheva puhuu Venäjän sanavapaudesta haastattelijanaan Iida Simes. Kirjailijat Helena Sinervo ja Tuula-Liina Varis keskustelevat elämäkertakirjoittamisen ongelmista. Haastattelijana kirjailija ja lakimies Jarkko Tontti. Tilaisuuden avaa kirjailija, PENin puheenjohtaja Lauri Otonkoski.
Suomen PEN


Harakan pöydässä: Työ klo 15.00 - 16.00

klo 15:00
Suoranta Anu
Halvennettu työ
Pätkätyöt eivät ole uusi ilmiö! Analyysi työehtosopimuksettoman työnteon sääntelystä ja hallinnasta, jossa asetetaan nykyiset työelämän kehitystrendit ja historiallis-empiirinen aineisto vuoropuheluun keskenään. Halvennettu työ antaa hyviä välineitä ymmärtää tämän päivän työmarkkinasuhteiden logiikkaa.
Vastapaino

klo 15:30
Kylliäinen Antti
Armoa työhön
Ajan hermoon osuva pamfletti etsii tietä ulos työelämän helveteistä kohti inhimillisempiä toimintatapoja.
Otava


Elävien runoilijoiden klubi: Mitä tapahtuu runossa? klo 16 - 19.30
Avaa itsesi nykyrunolle! Kotimaiset runoilijat lukevat uusimpia tekstejään Kullervo-salin rauhassa. Ohjelmassa uppoudutaan myös aforismien maailmaan sekä tutustutaan uuteen käännöslyriikkaan kirjailijan ja kääntäjän näkökulmasta. Ohjelman juontavat Mikko Myllylahti ja Nina Naakka. Ohjelman järjestävät Nuoren Voiman Liitto ja Elävien Runoilijoiden Klubi.
Nuoren Voiman Liitto, Elävien Runoilijoiden Klubi

klo 16:00
Ringbom Henrika, Itkonen Jukka, Manninen Satu
Runononstop
Nuoren Voiman Liitto, Elävien Runoilijoiden Klubi

klo 16:30
Vuola Sinikka, Haasjoki Pauliina, Sinivaara Olli
Runononstop
Nuoren Voiman Liitto, Elävien Runoilijoiden Klubi

klo 17:00
Seppälä Arto, Lehikoinen Tiina, Envall Markku
Mahtuuko maailma aforismiin?
Aforismeista keskustelevat kirjailijat Arto Seppälä, Tiina Lehikoinen ja Markku Envall. Paneelikeskustelun juontaa Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtaja Sami Feiring.
Nuoren Voiman Liitto, Elävien Runoilijoiden Klubi

klo 17:30
Krull Hasso, Laitila Anu
Alussa oli uniaika
Kirjailija Hasso Krull (Viro) ja hänen suomentajansa Anu Laitila keskustelevat Meter ja Demeter -teoksesta. Haastattelijana Tarleena Sammalkorpi.
Nuoren Voiman Liitto, Elävien Runoilijoiden Klubi

klo 18:00
Kallio Helena, Wallin Kristiina, Nieminen Jani
Runononstop
Nuoren Voiman Liitto, Elävien Runoilijoiden Klubi

klo 18:30
Tontti Jarkko, Hytönen Ville, Huotarinen Vilja-Tuulia
Runononstop
Nuoren Voiman Liitto, Elävien Runoilijoiden Klubi

klo 19:00
Ijäs Kaisa, Slunga Heli
Runononstop
Nuoren Voiman Liitto, Elävien Runoilijoiden Klubi

klo 19:20
Sutinen Jussi, Kulmala Juha
Runovuoropuhelu
Nuoren Voiman Liitto, Elävien Runoilijoiden Klubi




Aino Paluu

klo 10:30
Sulamaa Kaarle
Lotat, uskonto ja isänmaa
Sulamaa avaa lotta-aatteen ja suomalaisen nationalismin kytköksiä uskontoon, erityisesti luterilaisuuteen. Naisen rooli kansakunnan rakentajana tulkittiin ennen muuta Jumalan palvelemisena kodin ja isänmaan kautta. Haastattelijana Mikko Rouhiainen.
SKS

klo 11:00
Pohls Maritta
Lotta Svärd - Käytännön isänmaallisuutta
Maritta Pohls kertoo lottien historian naisten järjestäytymisestä vuoden 1918 sodan jälkeen aina nykypäiviin saakka.
Otava


Sota muistissamme klo 11.30 - 16.00

klo 11:30
Hägglund Gustav, Lagerbohm John, Simula Matti, Kleemola Olli
Me olimme nuoria sotilaita
Ainutlaatuinen kuvateos esittelee sodan todellisuutta tavallisten rintamamiesten kameroiden läpi nähtynä. Kuvia ei otettu tiedotuksen tai propagandan tarpeisiin, joten ne välittävät sodan moninaisuuden virallisia kuvia aidommin. John Lagerbohmin ja Matti Simulan tekstit kuvaavat nuorten sotilaiden tuntoja. Gustav Hägglund on laatinut kirjaan johdannon.
Otava

klo 12:00
Haapala Juhani, Kotro Arno
Sotakorkeakoulu suomalaisen sotataidon kehittäjänä
Kirja käy läpi sotakorkeakoulun historian ja sotataidon kehityksen Suomessa. Haastattelijana Aleksi Siltala.
Siltala

klo 12:30
Janhila Jaana
Sissisotaa kaukopartiossa - Osasto Marttinan partiokokemukset 1941-1942
Sissisotaa kaukopartiossa - Osasto Marttinan partiokokemukset 1941-1942 tarjoaa ennen julkaisematonta aineistoa osasto Marttinan sissien partiomatkoista.
Minerva

klo 13:00
Holmila Antero, Kanervo Pirkko
Talvisota muiden silmin
Ensimmäinen yksiin kansiin koottu teos talvisodan uutisoinnista ulkomaisissa tiedotusvälineissä. On kiinnostavaa huomata, kuinka maailmalla käydyissä keskusteluissa välittyivät eri maiden omat poliittiset ongelmat. Haastattelijana Eila Tiainen.
Atena

klo 13:30
Partanen Jukka
Mannerheim Rukajärvellä
Ainutlaatuinen historiallinen matkakertomus marsalkka Mannerheimin tarkastusmatkasta Rukajärven rintamasuunnalle syyskuussa 1942. Perustuu osittain ennen julkaisemattomiin lähteisiin. Haastattelijana Sampo Ahto.
Gummerus


Taanilan tunti klo 14.00 - 15.00

klo 14:00
Westerlund Lars
Sotavankien ja siviili-internoitujen sodanaikainen kuolleisuus
Suomen sotilasviranomaisten leireillä kuoli 1939-1944 lähes 24 000 sotavankia ja siviilihenkilöä. Westerlundin teos valaisee leiriläisten kuolinsyitä ja Suomen vastuuta leiriläisten huollon laiminlyönneistä.
SKS

klo 14:30
Kulju Mika
Tornion maihinnousu 1944 - Lapin sodan avainoperaatio
Tornion maihinnousu 1. lokakuuta 1944 oli Lapin sodan todellinen lähtölaukaus, joka päätti lopullisesti suomalais-saksalaisen aseveljeyden. Historioitsija Mika Kulju avaa uhkarohkean maihinnousun tapahtumia sekä suomalaisesta että saksalaisesta näkökulmasta.
Ajatus

klo 15:00
Turtola Martti
Kaikilla rintamilla
Toisen maailmansodan syttymisestä tulee 1.9.2009 kuluneeksi 70 vuotta. Mitä tapahtui, missä, milloin ja miksi? Kirja kertoo tapahtumia kaikilta rintamilta, kustakin sotavuodesta, siviiliuhreja, vainoja ja kotirintamaa unohtamatta.
Otava

klo 15:30
Haavisto Lauri
Suomalainen sotilas
Suomalaisen sotilaan ja varusmiehen vaiheista ollaan tekemässä kolmeosaista suurteossarjaa, joka käy lävitse aikakausi aikakaudelta sotilaselämää ja sotia erityisesti miehistön näkökulmasta. Ensimmäinen osa on nimeltään Jääkäristä rauhanturvaajaan.
Weilin+Göös

klo 16:00
Henschen Helena, Mattson Ellen
Totta vai tarua - tasapainoilua faktan ja fiktion välillä / Sant eller falskt- att balansera mellan fakta och fiktion
Helena Henschen herättää romaanissaan Hon älskade henkiin isoäitinsä Signe Thielin - teollisuuspohatta Ernst Thielin tyttären ja vahvan omia teitään kulkevan persoonan. Ellen Mattsonin romaani Glädjestranden on myös sukukertomus. Tapahtumat sijoittuvat sata vuotta aikaisempaan ajankohtaan, 1800-luvun alun miljööseen. Haastattelijana Marianne Bargum. Helena Henschen levandegör i romanen Hon älskade sin farmor Signe Thiel, född i en familj som tillhörde Sveriges yppersta kulturelit, en stark personlighet som gick sina egna vägar. Ellen Mattsons roman Glädjestranden är också en släkthistoria men förlagd hundra år tidigare i en miljö där valmöjligheterna var få och självförverkligandet inte var påtänkt. Marianne Bargum intervjuar.
Ruotsin kulttuurineuvosto - Statens kulturråd

klo 17:00
Kilpinen Petteri
Liekeissä - inspiroiva johtaja
Luovuus on lamalääke. Miten menestyä kilpailussa parhaista työntekijöistä ja kannattavimmista asiakkaista? Teos avaa nykypäivän johtajuutta niin organisaation kuin yksilönkin kannalta. Haastattelijana Mikko Metsämäki.
Ajatus

klo 17:30
Virtanen Rauli
Saigonista Bagdadiin - neljä vuosikymmentä ulkomaankirjeenvaihtajana
Puhuttelevan omakohtainen kuvareportaasi sotatoimialueitten uhreista ja auttajista. Ravistelevassa teoksessa kirjoitetaan myös journalistin vaikeasta roolista inhimillisen hädän keskellä ja valotetaan tv-kameroiden katveeseen jääviä tapahtumia.
WSOY

klo 18:00
Saari Heikki
Hämeen härkätie
Turusta Hattulaan historiallista Hämeen härkätietä patikoineen Heikki Saaren ajatuksia ja kokemuksia kertaava kirja on kiinnostavaa luettavaa niin maallistuneeksi pyhiinvaellukseksi osoittautuneesta matkasta kuin tienvarren paikoista ja palveluistakin.
Multikustannus




Edith Södergran Paluu

klo 10:30
Omars Mats, Saramo Nils
Digitala läromedel
Datorernas och de interaktiva tavlornas inmarsch i klassrummen har förändrat begreppet läromedel. Söderströms digitala titlar kompletterar, utökar och inspirerar undervisningen och lärandet. Katarina Gäddnäs intervjuar. Söderströms
Söderströms

klo 11:00
Vikström-Jokela Monica
Morris, Leia och papporna
Det där med hemliga meddelanden har alltid varit en lek som Morris kunnat fly in i när det blivit för jobbigt med kompisar och mamma. Nu blir leken plötsligt verklighet och Morris måste våga vara modig på riktigt. Wivan Fagerudd intervjuar.
Fontana Media

klo 12:00
Lundberg Sara
Dunderlunds bästa bokstav
Dunderlund älskar sin traktor och gillar Rökt Fläsk på Hårt Bröd. Men vilken är hans bästa bokstav? Det har han inte ens tänkt på - inte förrän han en dag träffar flickan Frida. Hon vet mycket. Nästan allt. Och mest om bokstäver. Dunderlunds Bästa Bokstav är rikt illustrerad av Sara Lundberg och skriven av Åsa Lind. Katarina Gäddnäs intervjuar.
PQR

klo 12:30
Stark Ulf, Majalouma Markus
Ulf och Markus har en bok ihop
Författaren Ulf Stark och illustratören Markus Majaluoma är välkända för barn och vuxna i både Sverige och Finland. Krutpojken och Detektivpojken är bådas verk, författaren skriver historien och illustratören kommenterar skeendet på sitt vis. Janina Orlov intervjuar.
Ruotsin kulttuurineuvosto - Statens kulturråd

klo 13:00
Sandman Lilius Irmelin
Spöken och mysterier
Spänning med Rasse Rask. Hangö invaderas av ett filmteam och hästen Gröna Svans och Rasse har fullt upp med spöken och flygande mattor. Cita Reuter intervjuar.
Schildts

klo 13:30
Nylander Stefan
Vapenbröder
Stefan Nylander har på basen av brev och dagboksanteckningar skrivit om fem finlandssvenska pojkar i korselden mellan utbildningstidens förväntningar och inbördeskrigets verklighet. En av dessa ynglingar var far till Magnus Kull osm intervjuas av Wivan Fagerudd.
Sahlgrens

klo 14:00
Boucht Birgitta, Koli Mari, Eriksson Andrew
Bokens bäst-före datum?
När blir en bok gammal? Vart försvinner halvgamla böcker? När uppstår de som rariteter? Författaren Birgitta Boucht, förlagschefen Mari Koli och antikvariatbokhandlaren Andrew Eriksson diskuterar med Katarina Gäddnäs.
Ny Tid

klo 14:30
Lindén Zinaida, Holmström Johanna
Det korta formatets mästare
Zinaida Lindén och Johanna Holmström synar förhållanden förhållanden på nära håll i varsin novellsamling. Författarna diskuterar novellen som form och försökslaboratorium för våra känslor. Janina Orlov intervjuar. Söderströms
Söderströms

klo 15:00
Mazzarella Merete, Sahlström Anna-Lisa, Steinby Ann-Gerd
Att skriva andras liv
De senaste åren har gränsen mellan biografier och romaner suddats ut. Vilket är författarens ansvar gentemot sin huvudperson och hur får man liv i sin hjälte? Wivan Fagerudd intervjuar.
Söderströms

klo 15:30
Enquist Per Olov, Tikkanen Märta
Från århundradets karlekssaga till ett annat liv
Hur skriver man när spriten drabbar en själv eller ens familj? Hur översätter man alkoholproblemen till skönlitteratur? Är skrivandet en väg mot helande och läkning? Per Olov Enquist och Märta Tikkanen i ett samtal om alkoholism, medberoende och framför allt kreativitet och skapande. Henriette Zorn leder samtalet.
Ruotsin kulttuurineuvosto - Statens kulturråd

klo 16:00
Tandefelt Henrika
Ceremonier i Borgå
Under Borgå lantdag 1809 framträdde Alexander I inför sina finska undersåtar som Finlands härskare. Ständermötet krävde mycket planering, inte minst gällande det ceremoniella och materiella. Hur iscensattes maktskiftet under lantdagen 1809? Cita Reuter intervjuar.
Svenska litteratursällskapet i Finland

klo 16:30
Snickars Ann-Christine, Jansson Tomas
Teaterkritikerns roll
Tomas Jansson, Ann-Christine Snickars Har den finlandssvenska teatern en kritik som stöder den? Kritikerna Ann-Christine Snickars och Tomas Jansson i samtal med författaren och regissören Joakim Groth.
Ny Tid

klo 17:00
FST:s prisutdelning
Svenska Yles litterära pristagare intervjuas.
FST

klo 17:30
Stenbäck Pär
Politik och humanitärt arbete
Pär Stenbäck berättar i sina memoarer Kriser och katastrofer. Politik och humanitärt arbete om inhemska och internationella konflikter. Vad sker och skedde bakom kulisserna? Katarina Gäddnäs intervjuar.
Schildts

klo 18:00
Mazzarella Merete
Topelius och kvinnorna
Merete Mazzarella och Janina Orlov gör en djupdykning i Topelius kvinnosyn och dess dubbla budskap, å ena sidan respekten för kvinnors intellekt och å andra sidan det trångt begränsande.
Söderströms

klo 18:30
Taivassalo Hannele Mikaela, Turtschaninoff Maria
Starka unga röster
Hannele Mikaela Taivassalo och Maria Turtschaninoff skriver båda om unga människor som hittar sin egen röst, sin egen väg och vågar slita sig loss från omgivningens förväntningar och bojor.
Söderströms




Totti Paluu

klo 10:30
Historiska personer på besök
Föreningen för drama och teater, DOT rf, väcker liv i olika historiska figurer som nu funnit sin väg till bokmässan. Kom och hälsa på!
Produforum

klo 11:00
Bondestam Linda, Frölander-Ulf Lena
Workshop med Söderströms illustratörer
Kom och teckna med Linda Bondestam och Lena Frölander-Ulf. Blir det prinsessor, mörkervarelser eller vilda barnkammarfigurer?
Söderströms

klo 11:30
Playme spränger alla granser
PlayMe är så mycket mera än en vanlig musikal. Jag har aldrig sett något liknande, säger regissören Maria Sid. PlayMe är en interaktiv show där publiken har engagerats från allra första början.
Svenska Teatern

klo 12:00
Ordvrängarnas ordverstad for åk 1-3
Kom och träffa livs levande ordvrängare som vet hur man kan leka med ord! Temat för dagen är mystiska sagor och muntligt berättande. Bered dig på ett hisnande äventyr där också publiken blir en del av berättelsen!
Sydkustens landskapsförbund rf

klo 12:30
Lindeberg Minna
Vildast på dagiset
Det är inte lätt att vara den oregerligaste lokatten, att ha vassa tänder och vilda ögon. Att aldrig få vara med. Minna Lindeberg berättar i Lo. Fridlyst. om hur det är då stora känslor ska rymmas i en liten kropp. Katarina Gäddnäs intervjuar.
Söderströms

klo 13:00
Bertell Ann-Luise
Flyg Gonza, flyg!
Ann-Luise Bertell berättar om sin bok som är en klassisk historia om hur vänskap gör en modig. I huvudrollerna pojken Rufus och det levande mjukisdjuret Gonza Fågelholm som möts i Ruka-market. Janina Orlov intervjuar.
Söderströms

klo 13:30
Trensmar Britt Marie, Steinby Ann-Gerd
Sköna gröna öar
En del längtar dit och en del därifrån, men har man rötterna i Ålands mylla är det alltid förknippat med en längtan åt något håll. Möt författare Britt Marie Trensmar (Rötter och arv) och Ann-Gerd Steinby (Stormskärets Anni) i en diskussion med Katarina Gäddnäs om åländskhetens väsen.
Söderströms

klo 14:00
Lindblom Malin, Vikström John
Jag är präst
De första kvinnorna prästvigdes i Finland år 1988. Hur ser situationen ut nu, över 20 år senare? Malin Lindblom och John Vikström, båda aktuella med nya böcker i år, diskuterar med Wivan Nygård-Fagerudd.
Fontana Media

klo 14:30
Ågren Gösta
Stjärnstormar av skönhet och djup
Bottniska nätter har av recensenterna karakteriserats som en av Gösta Ågrens starkaste diktsamlingar buren av insikt, sorg, glädje och värdighet. Merete Mazzarella samtalar med författaren.
Söderströms

klo 15:00
Mörner Nils-Axel
Det är hög tid att besinna sig
Nils-Axel Mörner, docent i geologi, underkänner i sin bok påståendet att högaktivt kärnbränsleavfall skulle kunna lagras säkert i berget under 100 000 år. I stället förordar han ett torrt förvar som förblir tillgängligt för tillsyn, reparation och inte minst, utnyttjande av resterande energi den dag teknikutvecklingen så tillåter. Cita Reuter intervjuar.
PQR

klo 15:30
Torvalds-Westerlund Malena, Bäckström Monica
Skärgårdshistoria - om Tunhamn och Helsingholm
Malena Torvalds-Westerlund och Monica Bäckström har skrivit varsin bok om varsitt fiskehemman, Tunhamn och Helsingholm. De berättar om människoöden på naturens villkor.
Schildts, Litorale

klo 16:00
Tikkanen Märta, Wright von Heidi, Berg Bengt, Boucht Birgitta
Kärlekspoesikarusell
Författarna Märta Tikkanen, Bengt Berg, Birgitta Boucht och Heidi von Wright snurrar i ett lekfullt samtal om kärlek, lyrik och kärlekslyrik. Karusellmästare: Katarina Gäddnäs
Ny Tid

klo 16:30
Oksanen Sofi
De andra
Har klassamhället försvunnit, eller har år av tillväxt endast gjort definitionen mera diffus? Kommer frågan om klass och social tillhörighet att aktualiseras igen när vi är i en ekonomisk recession?
Söderströms

klo 17:00
Backholm Börje, Enlund Magnus
Till jord återvända och Karleby sockenkyrka
Börje Backholm har skrivit om sitt aktiva liv inom ett flertal olika rörelser. Magnus Enlund presenterar Karleby sockenkyrkas historia. Johanna Blom intervjuar.
Labyrinth Books

klo 17:30
Mazzarella Merete, Ingström Pia
En hyllning till tanten
Välkommen in i lärdomens rum, att grubbla över minnets väsen eller vad ni skall äta till middag. Pia Ingström talar med författaren om essäsamlingen Tanten och krokodilen.
Söderströms

klo 18:00
Johansson Frank, Winquist Nina
Mänskliga rättigheter och utveckling
Är mänskliga rättigheter en förutsättning för utveckling eller är utveckling en förutsättning för mänskliga rättigheter? Amnestys verksamhetsledare Frank Johansson och chefredaktör Nina Winquist samtalar med Inger Wirén.
Fredsposten

klo 18:30
Mäkelä Tomi, Bonsdorff von Lena
Fredrik Pacius 200 år
År 2009 är det 200 år sedan kompositören Fredrik Pacius föddes. Vem var egentligen Fredrik Pacius, mannen som tonsatte Vårt Land, och som så starkt kommit att förknippas med den unga nationens framväxt och framtid? Lena von Bonsdorff intervjuar Tomi Mäkelä.
Svenska litteratursällskapet i Finland

klo 19:00
Groth Joakim, Packalén Markus R., Enckell Robert, Grabowsky Jessica, Idman Dick, Parkkomäki Marika, Riuttu Markus, Wallenius Åsa
Detta har hänt
En familjejournal från början av 70-talet En föreställning med Joakim Groth, Markus R. Packalén, Robert Enckell, Jessica Grabowsky, Dick Idman, Marika Parkkomäki, Markus Riuttu och Åsa Wallenius. Här blandas det fiktiva med det verkliga, det komiska med allvaret, kärleken med döden.




Louhi Paluu

klo 11:00
Marttinen Tittamari
Viivi Pusu tuunaa elämänsä näköisekseen
Tittamari Marttisen nuortenkirjasarjan päähenkilö Viivi Pusu on tiedostava vauhtimimmi, joka tuunaa tennarinsa, tekee itse huulikiilteensä ja kokkaa ystäviensä kanssa. Ole oman elämäsi sankaritar ja tule hakemaan ideoita!
Tammi

klo 11:30
Uusitorppa Aino-Kuutamo , Parkkonen Pete
First Book. Pete Parkkonen Pihtiputaalta
Karismaattinen Pete Parkkonen muistetaan Idols 2008 -kisasta niin koskettavista balladitulkinnoistaan kuin rankemmista rockrevittelyistäänkin. Aino-Kuutamo Uusitorpan kirjoittamasta fanikirjasta selviää, että musiikki on aina määrittänyt Peten elämän tahdin.
WSOY

klo 12:00
Lasten- ja nuorten kirjabingo
Tule pelaamaan Tammen kirjabingoa! Hulvattomassa bingossa pelataan uusilla lasten- ja nuortenkirjojen kansikuvilla. Kirjabingokupongit jaetaan paikanpäällä. Bingon kuponkiinsa saaneet voittavat upean kirjapalkinnon.
Tammi

klo 12:30
Kaakinen Jussi, Kuisma Juha, Manninen Kirsti
Suomen lasten taidehistoria
Kalliomaalauksista digitaiteeseen - palkitun tekijäryhmän muhkeassa kuvataiteen perusteoksessa riittää kiehtovaa katseltavaa ja tarinoita koko perheelle.
Otava

klo 13:00
Bagge Tapani, Hirvonen Hannu, Delikouras Kristina , Wahl Jessica, Tarkhova Daria, Leskelä Mikkel
Kuka kirjan sankari?
Miten hyvin nuorisokirjailijat tuntevat klassikkonsa ja toisten nuortenkirjat. Mukana kisaamassa Tapani Bagge, Hannu Hirvonen ja Jari Mäkipää. Juontajana Kirsti Kuronen.
Suomen nuorisokirjailijat

klo 13:30
Parvela Timo
Sammon vartijat: Louhi
Sammon vartijat -fantasiaseikkailusarja jatkuu siitä mihin Kalevala loppui. Timo Parvelan kirjasarjan kolmas osa, Louhi paljastaa Sammon tavalla, joka lyö ällikällä kaikki. Kaikki mukaan viettämään Kalevalan 160-vuotis- ja Timo Parvelan 20-vuotistaiteilijajuhlaa!
Tammi

klo 14:00
Delikouras Aleksi , Delikouras Kristina
FatalNinja - Soturioppilas
Nuori soturioppilas Hinetoshi sijoitetaan maineikkaaseen taistelukouluun hänen mestarinsa etsiessä lääkettä tulevan hallitsijan vakavaan sairauteen. FatalNinjan maaginen maailma on kiehtova sekoitus feodaaliajan Japania, itämaisia taistelutaitoja sekä aasialaista filosofiaa.
WSOY

klo 14:30
Kontio Tomi
Viidakon kutsu
Tiesitkö että Kainuun korvissa asuu salattu luonnonkansa, Vimbat, jonka asuinpaikkaa on turha etsiä kartalta? Nuortenseikkailu Viidakon kutsu on tarina ystävyydestä ja mielikuvituksen voimasta, erilaisuuden kohtaamisesta mutta myös ihmisyyden yhteisestä ytimestä.
Tammi

klo 15:00
Törhönen Lauri
Sello ja Pallo
Kahden nuoren epätodennäköinen rakkaustarina Sello ja Pallo on kuin kertomus Romeosta ja Juliasta nyky-Helsingissä: kun selloa soittava tyttö putoaa jalkapallohullun pojan niskaan niin, että pojalta menee taju, voivat seuraukset olla mitkä hyvänsä.
Tammi

klo 15:30
Miten manga kääntyy suomeksi?
Minkälaista on mangan tekeminen, ja miten japanilainen sarjakuva oikein kääntyy suomen kielelle? Anime-lehden toimittajat ja kotimaiset mangakääntäjät keskustelevat sarjakuvista, niiden tekemisestä ja kääntämisestä. Yleisöllä on mahdollisuus myös esittää kysymyksiä!
Anime-lehti, H-Town

klo 16:00
Paloniemi Milla
Kettu ja minä
Kettu ja minä vie Kiroilevasta siilistään tunnetun Milla Paloniemen uusiin seikkailuihin: teos on koko perheen interaktiivinen sarjakuvakirja, jossa lukija pääsee itse osallistumaan tarinaan. Raikkaasti kuvitetussa tarinassa punatukkaisen tytön haaveena on oma kettu. Haastattelijana Seppo Lahtinen.
Sammakko

klo 16:30
Launiainen Kati
Hihka
Monelle e-korteista tuttu Hihka nyt kauniina lahjakirjana! Elämän pieniä iloja, suruja ja ihmeitä tiivistettynä herkästi kuvitetuiksi mietelmiksi. Piirrosjänis Hihka syntyi Kati Launiaisen päiväkirjan sivuille kiteyttämään päivien kulkua ja tunnelmia. Haastattelijana Sanna Tulonen.
Sammakko

klo 17:00
Jupu
Baarien nainen
Arjen anarkiaa ja hulvatonta huumoria! Suositun Jupun Baarien nainen -sarjakuva-albumissa perehdytään kolmikymppisen naisen elämään - kotisohvalla ystävien kanssa, baarissa miesten iskettävänä, juurillaan outoa sukua tapaamassa. Haastattelijana Seppo Lahtinen.
Sammakko

klo 17:30
Helsinki Poetry Connection
Helsinki Poetry Connection on lavarunoustapahtumia järjestävä yhteisö tavoitteenaan edistää runoutta, räppiä ja stand upia. Esiintyjinä on nuoria runoilijoita ja urbaanin musiikin sanataitureita. Tapahtumiin kuuluu myös open mic -osuuksia, joiden myötä halukkaat pääsevät esittämään omia runojaan. Juontajana Harri Hertell.
Helsinki Poetry Connection

klo 18:00
Volle Karstein
Käsi sydämellä - 100 tosiasiaa maailmalta / Facts from the world
Norjalaissyntyinen Karstein Volle rytisyttää sarjakuvan ja pakinan yhdistelmissään luutuneita maailmankuvia paljastaessaan lihapullien syönnin yhteyden kovien huumeiden käyttöön. Myös huonekaluliikkeiden takana piilevä paholaismainen, Kehittyvien Maakuntien Suomeakin pahempi salaliitto paljastetaan. Norwegian born Karstein Volle shakes up our world view with her combination of comic strip and humorous article, and reveals the connection between eating meat balls and using hard drugs. The devilish conspiracy concealed behind furniture shops is also revealed.
Arktinen Banaani

klo 18:30
Bagge Tapani, Tuomainen Antti
Uudet kovaksikeitetyt dekkarit tulevat!
Kansainvälisesti kiitettyjä rikoskirjoja ensisuomennoksina pokkarimuodossa! Leivättömän paneelipöydän ääressä kohtaavat Banaanipokkari-sarjaan tyylikkäitä ja tiukan toiminnallisia rikosromaaneja valikoiva tietokirjailija Juri Nummelin alamaailman kuvauksistaan tunnettujen Tapani Baggen ja Antti Tuomaisen kanssa.
Arktinen Banaani




Z. Topelius Paluu

klo 11:00
Sandström Tuula
Siti-jänis ja Kesä-kissa
Siti on pikkuinen kaupunkijänis, jonka perhe päättää yhtenä kesäaamuna muuttaa Maalle. Utelias Siti-poika eksyy muista. Paikalle osuu reipas tyttökissa Kesä, ja heti alkaa tapahtua... Tuula Sandströmin tuoreen tarinan railakas kuvitus on Päivi Areniuksen käsialaa.
WSOY

klo 11:30
Marttinen Tittamari
Noora ja nauravat tähdet
Tittamari Marttisen uuden lastenromaanisarjan pääosassa on tarmokas ja vauhdikas Noora - pikkukaupungin tyttö, jonka elämä on hulvatonta meininkiä. Vaikka kaikki ei aina ehkä mene suunnitelmien mukaan, niin yllätykset yleensä päättyvät onnellisesti.
Tammi

klo 12:00
Laukkanen Jukka
Aaveilua!
Tiesitkö, että aaveet ovat nukkuessaan litteitä kuin lakana, ja ne pelkäävät ihmisiä? Saku-pojan joutilas päivä muuttuu jännäksi seikkailuksi kuvittajana tunnetun Jukka Laukkasen ensimmäisessä omassa lastenkirjatekstissä.
Karisto

klo 12:30
Parvela Timo
Ella ja jättipotti
Neljästoista Timo Parvelan Ella-sarjan kirja kertoo tokaluokkalaisesta Ellasta ja hänen ystävistään, jotka löytävät lottokupongin, hukkaavat sen, etsivät alibia ja seuraavat johtolankaa. Kirjat tarjoavat hupia lapsille, jännitystä isille, vinkkejä äideille ja lohtua opettajille. .
Tammi

klo 13:00
Nopola Tiina, Lindman Mervi
Siirin jouluyllätys
Mitä tapahtuu kun äiti sairastuu juuri ennen joulua ja isä vain istuu sohvalla: tuleeko joulua ollenkaan? Siiri-kirjojen tekijäpari kirjailija Tiina Nopola ja kuvittaja Mervi Lindman kertoo myös kirjojen käännösten tuomista opeista; nyt tiedämme kuinka venäläinen koira haukkuu!
Tammi

klo 13:30
Ruohonen Hannamari
Eläinten kaupunki matkustaa
Eläinten kaupungin asukkaat ovat lähteneet matkoille ja nauttivat maailmasta kokemalla uusia ja jännittäviä asioita! Kirjan sivuilla avautuu lentokenttien, satamien, viidakoiden ja sukellus- ja vuoristoretkien värikäs maailma. Pienimmille kirja on kiehtova katselukirja, isommille ehtymätön tarinoiden lähde.
WSOY

klo 14:30
Bagge Tapani, Savolainen Salla, Korolainen Tuula , Castrén Taru
Tammenterho-kuvakirjasarja
Uuden kotimaisen kuvakirjasarjan tekijöinä ovat Suomen parhaat sadunkertojat ja kuvittajat - ohjelmassa kuullaan ja nähdään makupaloja Tammenterho-sarjan ensimmäisistä kirjoista tekijöiden esittämänä.
Tammi

klo 15:00
Juurikainen Outi, Vajanto Tiia
Iisakki ja Anselmi harrastavat
Veikeät pikkuotukset Iisakki ja Anselmi saavat joutilaana päivänä loistoidean: he aloittavat uuden harrastuksen! Ensin täytyy kyllä selvittää, mikä on harrastus. Erimielisyyksien jälkeen löytyy molemmille jotakin, jossa voi onnistua.
Kustannus Oy Arkki

klo 16:00
Kaskinen Anna-Mari
Lasten iltalauluja
Uusia lauluja iltahetkiin perheen pienimpien kanssa. Laulut sopivat vanhempien laulamiksi tuutulauluiksi tai laulettaviksi yhdessä lasten kanssa. Kirjan kuvituksen on tehnyt Kikka Nyrén.
Kirjapaja

klo 16:30
Laatikainen Satu, Malinen-Tyynelä Riitta
Papiljottilehmä ja haalarihai
Perheen pienimpien lelut syntyvät helposti kotitarpeista. Kahden idearikkaan äidin mainio askartelu- ja tuunailukirja lapsiperheille esittelee mm. tuttinaaman, tosi-tv:n, hukkasukkaputken sekä Dingo-huivien uuden elämän!
Karisto

klo 17:00
Frölander-Ulf Lena
Raamattu tutuksi -sarja
Uusi, kotimaisin voimin toteutettu sarja johdattaa lapsen Raamatun maailmaan. Kuvittaja kertoo, kuinka kaunis ja hyväntuulinen kuvitus syntyi.
Kustannus Oy Arkki




YLE-lava Paluu

klo 11:00
YLEn kirjallisuusaiheisia televisio-ohjelmia nonstoppina:
Ammatti Suomalainen Kirjailija: Outi Nyytäjä - Aamun kirja - Kirjamaa: Jyväskylä
YLE

klo 13:00
Kantokorpi Mervi, Sinervo Helena, Mäkelä Matti, Järvelä Jari
Kritiikin porteilla
Kuka murhasi kulttuurijournalismin, vai murhasiko? Kritiikillä on menneisyytensä, mutta onko sillä tulevaisuutta? Kuka sitä tarvitsee: kirjailija, lukija, kustantaja vai kirjakauppias vai tarvitseeko kukaan? Suomen Arvostelijainliiton ja YLEn järjestämässä keskustelussa vieraina kriitikko Mervi Kantokorpi ja kirjailijat Helena Sinervo, Matti Mäkelä ja Jari Järvelä. Keskustelua vetävät Siskotuulikki Toijonen (SARV) ja Seppo Puttonen (YLE). Keskustelu radioidaan suorana lähetyksenä YLE Radio 1:n Kirjakerho-ohjelmassa.
YLE, SARV

klo 14:00
Tastula Maarit, Kotro Arno, Rönkä Matti, Jokikunnas Ellen, Sillanpää Silja
Runoraati
Runoraati haastaa YLEn tv-kasvot puhumaan runoista ja tunteista. Maarit Tastula, Arno Kotro, Matti Rönkä, Ellen Jokikunnas ja Silja Sillanpää eli Katti Matikainen toimivat esiraatina ja arvioivat joulukuun 4. päivänä esitettävän Runoraadin runot. Myös yleisöllä on mahdollisuus osallistua. Messuraadin emäntänä toimii Minna Joenniemi.
YLE

klo 15:15
Kultakuume
Kulttuurin radiomakasiiniohjelma. Suora lähetys YLE-lavalta.
YLE

klo 16:00
YLEn kirjallisuusaiheisia televisio-ohjelmia nonstoppina:
10 Kirjaa Rakkaudesta: Uskollinen äänentoisto - Aamun kirja - Boktid
YLE

klo 18:00
Holmström Johanna , Korkea-aho Kaj, Henschen Helena, Mattson Ellen
Kulturtimmen / Radio Vega
Författargäster: Johanna Holmström, Kaj Korkea-aho, Helena Henschen och Ellen Mattson Programvärdar: Anna Dönsberg,Petter Lindberg och Marit Lindqvist Suora lähetys YLE-lavalta
YLE