|
|
|
Palkinnon aiemmat voittajat
|
|
|
Ensimmäinen Lapsen rinnalla -tunnustuspalkinto myönnettiin vuonna 2006 Herttoniemen terveysasemalla Helsingissä terveydenhoitajina työskenteleville Tuija Jouhkille ja Riitta Markkaselle dialogisen vauvatanssimenetelmän soveltamisesta käytäntöön.
Toisen Lapsen rinnalla -tunnustuspalkinnon sai vuonna 2007 Luovis-kerho, jonka perustivat oululaisäidit Sanna Hankala ja Raisa Kihlström. Kerho järjestää vapaaehtoisvoimin luovaa toimintaa kehitysvammaisille lapsille ja heidän perheilleen.
Kolmannen Lapsen rinnalla -tunnustuspalkinnon sai vuonna 2008 pieksämäkeläinen Vehmaskoti ja sen ylläpitäjät Sinikka ja Raimo Riipinen esimerkillisestä ja luovalla tavalla toteutetusta perhekotityöstä.
Neljäs Lapsen rinnalla -tunnustuspalkinto myönnetiin Pienperheyhdistyksen mieskaveritoiminnalle lasten terveen kasvun tukemisen ja lasten tarpeiden huomioimisen eteen tehdystä työstä.
Viidennen tunnustuspalkinnon sai vuonna 2010 Tapaturmaisesti vammautuneiden lasten vanhempien yhdistys TATU ry. Yhdistys järjestää vertaistukea ja tekee tärkeää työtä vammautuneiden lasten ja nuorten sekä heidän perheittensä hyväksi maanlaajuisesti.
Vuonna 2011 Lapsen rinnalla -palkinto myönnettiin Parasta Lapsille ry:n toiminnanjohtaja Sirpa Kermanille lasten ja lapsiperheiden parissa tehdystä työstä. Kerman on toiminut erityisesti ehkäisevän ja vapaaehtoistoimintaan perustuvan lastensuojelutyön parissa.
Vuonna 2012 Lastenkulttuurikeskus Musikantit palkittiin Lapsen rinnalla -palkinnolla.
Musikantit järjestää opetusta kolmella kielellä ja kulttuuritarjonnan lisäksi järjestää myös suomen kielen opetusta.
|
|
|
|
|
|