Hyvin suunnitellut aktiviteetit tekevät messuosastosta vetovoimaisemman ja näin auttavat messutavoitteiden saavuttamisessa. Messuosaston toiminnot houkuttelevat ihmisiä messuosastollesi.
Tarjoa kokemuksia ja luo elämyksiä – näin syntyy messumuistoja ja kauppaa.
Liikkeelle kannattaa lähteä omista messutavoitteista. Millaiset aktiviteetit auttavat saavuttamaan messuosallistumiselle asetetut tavoitteet?
Joillain osastoilla aktiviteettien tarkoitus on vain kiinnittää huomiota, mutta parhaiten toimivat sellaiset, joissa on linkki näytteilleasettajan toimintaan.
Messukävijät muistavat yleensä paremmin sellaiset asiat, joihin ovat itse päässeet osallistumaan tekemällä. Tekemällä oppii paljon esimerkiksi uusista tuotteista ja saa tuntumaa niiden soveltuvuudesta omiin tarpeisiin.
Messuilla on useimmiten useita pisteitä, jossa yrityksenne voi kertoa tuoreimmat vinkit sekä esitellä uusimmat tuotteet ja palvelut. Ohjelmia tuodaan esiin myös messujen kävijämarkkinoinnissa mm. kävijäesitteessä ja nettisivuilla.
Näkyvyyttä verkossa
Kerro osasto-ohjelmasi FairNetin kautta, julkaisemme sen tapahtuman nettisivuilla näytteilleasettajan omalla sivulla sekä tapahtuman ohjelmakalenterissa.
Lisätietoja messukohtaisista ohjelmapisteistä löydät tapahtuman verkkosivuilta.
Onnistunut messuosaston ohjelma:
- houkuttelee ja pysäyttää messuvieraita osastolle
- välittää selkeän viestin
- saa aikaan vuorovaikutusta
- osoittaa omaan tuotteen tai palvelun edut
- saa aikaiseksi toimintaa
Vinkkejä messuosaston ohjelmaan:
- messutarjoukset
- tuote-esittely ja käyttö-/hyödyntämisvinkit
- tuotetestaus
- kilpailut ja kyselyt
- tietoiskut
- työnäytös
- tuotenäytteet
- esitteet
- web-esittelyt, elävä kuva