Case Sotilaskotiliitto 

Vapaaehtoisen maanpuolustustyön juhlat

Sotilaskotiliitto vietti vapaaehtoisen maanpuolustustyöhön erikoistuneen järjestön 90-vuotisjuhlia huhtikuun 18. Kutsuvieraita oli paikalla noin tuhat. Juhlafoorumina oli Helsingin Messukeskuksen kongressisiipi.




Tasakymmenin juhlitaan komeasti
– Liitto on viettänyt juhlavuotta tasavuosikymmeninä. Silloin sotilaskotisisaret eri puolilta maata kutsutaan yhteiseen juhlaan, liiton juhlatoimikunnan puheenjohtaja Rauni Myllyaho sanoo. – Heidät lisäkseen juhlaan kutsuttiin puolustusvoimien, rajavartiolaitoksen, maanpuolustusjärjestöjen ja muiden yhteiskumppaneiden edustajia.
– Tavoitteena oli tilaisuus, joka kokosi kaikissa varuskunnissa toimivat sotilaskotisisaret yhteen. Lähdimme siitä, että tilaisuus on juhlava, mutta lämminhenkinen ja tässä onnistuttiin erinomaisesti.

Arvokkaasti mutta kevyesti
– Juhla kulku noudatti juhlallisia perinteitä, toki mukaan tuotiin sopivasti uutta. Musiikki oli Kaartin soittokunnan vastuulla. Juhlapuheen piti piispa Irja Askola, mikä oli naisvaltaiselle järjestölle erinomaisen sopiva valinta. Uutta ja perinteitä sopivasti rikkovaa ohjelmaa edusti varusmiehille järjestetyn Sotilaskotirap-kilpailun voittajan julkistus ja esiintyminen.

Oma ja Messukeskuksen osaaminen käytössä
– Onnistuneen juhlan taustalla löytyy osaamista ja kokemusta juhlien järjestämisestä. Tavoitteeksi asetettiin juhlava tilaisuus, jossa on sopivassa suhteessa perinteitä sekä uutta ja yllättävää, Myllyaho sanoo. – Kun tähän kytkettiin Messukeskus ja heidän osaamisensa, lopputuloksesta tuli juuri tavoitteenmukainen.
Kaikki toimi täsmälleen suunnitelmien mukaisesti, tilat, somistukset, tekniikka, valot, äänentoistolaitteet, tarjoilut juhlalounaineen jne. Eikä ohittaa voi joustavuutta, jota tarvittiin aivan järjestelyjen loppumetreillä, kun ilmeni, että alun perin arvioidun 800 kutsuvieraan sijaan paikalle juhliin osallistuu parisataa henkilöä enemmän.

– Osallistujamäärän muutos ei aiheuttanut ongelmia, vaan juhlatila tarjoiluineen muuntui hetkessä isomman väkimäärän tarpeisiin. Yhteistyö Messukeskuksen yhteyshenkilöiden kanssa sujui jouhevasti.
Oman erityisvaatimuksen juhlatilalle asetti se, että osa sotilaskotisisarista on jo varsin iäkkäitä. Heidän liikkumisen kannalta oli erinomaista se, että juhlatilat olivat samassa tasossa. Eikä ohittaa voi Messukeskuksen erinomaisia kulkuyhteyksiä, tullaan paikalle läheltä tai kaukaa. 

Vapaaehtoista maanpuolustustyötä
Sotilaskodit ovat paikallisesti toimivia itsenäisiä yhdistyksiä ja toimivat varuskuntien yhteydessä. Sotilaskotiliiton muodostaa 37 yhdistystä ja jäseniä niissä on noin 6 000.  Palkattua henkilökuntaa sotilaskodeissa on yhteensä vain noin 220, joten toiminnan vahva ydin on sotilaskotisisarien vapaaehtoistyössä.  Vapaaehtoistyötä Sotilaskodeissa tehdään vuosittain noin 200 000 tuntia.

Sotilaskodit ovat mukana varusmiesten vapaa-ajan hyvinvoinnista huolehtimisessa. Käytännössä tämä tarkoittaa varuskuntien yhteydessä toimivien Sotilaskotien palvelujen ylläpitämistä varuskunnissa että leireillä.  Yhteistyö Puolustusvoimien kanssa on tiivistä, jolloin pystymme täyttämään palvelut myös poikkeusoloissa.
– Sotilaskodit ovat sukupolvesta toiseen säilyttäneet asemansa varusmiesten ja kertausharjoituksiin osallistuvien vapaa-ajanviettopaikkana. Kaikille tuttujen kahvilapalvelujen lisäksi Sotilaskoteihin kuuluu kirjastot, nettiyhteydet, pelihuoneet ja erilaisten harrastusvälineiden hankkiminen varusmiesten käyttöön.

Nyt juhlat ovat takana, miten onnistuttiin ja millaista palautetta juhlavierailta on saatu?
– Juhlat onnistuivat erinomaisen hyvin ja täsmälleen käsikirjoituksen mukaisesti. Edes osallistujamäärän viime hetken selkeä lisäys ei aiheuttanut ylimääräistä huolta. Messukeskuksen vahva osaaminen ja kokemus näkyivät joustavuutena ja ammattimaisena toteutuksena.  Meidän tehtäväksemme jäi nauttia juhlasta, Rauni Myllyaho sanoo.