Machineryn ensimmäiset 100 vuotta päättyivät juhlien
Machinery on monialayhtiö, joka harjoittaa teknistä tukkukauppaa, tuottaa palveluja ja maahantuo leluja sekä pelejä. Liikevaihtoa kertyy vuodessa noin 120 miljoonaa euroa, jonka saavuttamiseen tarvitaan noin 200 ammattilaisen työpanos. Yhtiö järjesti sadan vuoden historiansa kunniaksi henkilöstöjuhlan Helsingin Messukeskuksen kongressitiloissa 18. huhtikuuta. Avec-juhla keräsi yli 300 machineryläistä ja heidän seuralaistaan vuosisadan bileisiin.

Mikä on henkilöstöjuhlien merkitys?
Machineryn konsernijohtaja Janne Timonen korostaa henkilöstöä perinteikkään perheyhtiön kivijalkana.
– Tämä oli myös keskeinen syy, miksi juhlavuotemme huipentui juuri henkilöstöjuhlaan. Ihminen, joka tuntee työantajansa historian ja on ylpeä työpaikastaan, on innostuneempi ja tuloksellisempi työssään, Janne Timonen sanoo. – Yhteinen juhla varmasti vahvistaa me-henkeä ja edelleen Machineryn työnantajakuvaa. Henkilöstöjuhlan ytimessä on nimenomaan henkilöstö, ei kukaan muu.
Miten käytännön järjestelyt sujuivat?
– Käytännön juhlajärjestelyjä varten perustettiin työryhmä reilu vuosi ennen tapahtumaa. Hyödynsimme aikaisempien juhlavuosien dokumentoitua suunnitteluaineistoa, Timonen kertoo. – Päätavoitteemme oli saada mahdollisimman kattavasti koko henkilöstö paikalle. Juhliminen avecina oli meille itsestäänselvyys. Meille kotijoukot ovat tärkeitä.
– Lähtökohtana suunnittelussa oli se, että kaikilla on mahdollisimman mukavaa ja jokaiselle jäisi tapahtumasta vahva positiivinen muistijälki.
Miten onnistuttiin?
– Osallistumisprosentti oli liki sata. Kaikki sujui juuri niin kuin pitikin, Hanne Timonen sanoo. – Positiivista palautetta on tullut todella reippaasti, Timonen myhäilee. – Onnistuneen henkilöstöjuhlan perusta on huolellinen suunnittelu. Tapahtuman sisäinen ennakkomarkkinointi, yhteiskuljetukset tai pukeutumisneuvot olivat kaikki tekijöitä, joiden avulla mukaan lähtivät myös ne, jotka eivät isoista juhlista muuten piittaisi. Meille jokaisen machineryläisen osallistuminen oli tärkeää.
Sadan vuoden tarina iloisessa hengessä
Juhlien teema kytkeytyi yrityksen sadan vuoden historiaan aikamatkana puheiden ja musiikin keinoin.
– Tämä näkyi juhlapuheissa ja Seppo Hovin suunnittelemassa musiikillisissa muistoissa sadan vuoden ajalta. Ajan kulku sidottiin Machineryn omaan historiaan ja tuon ajan musiikkiin. Samalla osoitettiin, miten yhtiö on kulkenut osana Suomeen historiaa niin hyvinä kuin haasteellisina aikoina. Satavuotisjuhliin lähestymistapa toimi mielestäni erinomaisesti. Toteutus oli juhlavuudesta huolimatta kepeä ja viihdyttävä.
– Halusimme tarjota omalle väellemme parasta, josta kertoo Jaakko Ryhäsen valinta musiikillisen aikamatkan esiintyjäksi. Puheissa viljeltiin itseironiaa ja huumoria. Ohjelmanumerot soljuivat mukavassa ja iloisessa hengessä. Pyrimme välttämään jäykkää mahtipontisuutta, joka olisi vienyt mukavan fiiliksen mennessään. Bilebändiksi olimme valinneet lajinsa parhaan eli kotimaisen JeanS:n.
– Kaiken mitä tehdään, on oltava linjakasta. Jos tavoitteena on ikimuistoinen tapahtuma, se tulee näkyä kaikessa, yksityiskohtia myöten. Juhlatilan ja juhlapuitteiden tulee olla sellaiset, ne tukevat onnistumista. Keskeistä on myös se, että jokainen kutsuvieras otetaan henkilökohtaisesti vastaan. Tarjoilujen tulee vastata tapahtuman henkeä.
Miten Messukeskus vastasi huutoon?
– Erinomaisen sopivat ja toimivat juhlatilat löytyivät kongressisiiven suuresta 101-salista. Meillä on pitkäaikainen yhteistyökokemus Helsingin Messukeskuksen kanssa. Hauska yksityiskohta on se, että järjestimme yhtiön 80-vuotisjuhlat samassa tilassa kuin nyt olimme. Tila toimi erinomaisesti meidän tarpeisiimme. Juhlavieraat sijoitettiin pyöreisiin kahdeksan hengen pöytiin.
– Lisäksi meillä oli vahva luottamus Messukeskuksen toimintaan täsmällisyyteen, tekniikkaan, tarjoiluihin. Asioiden saumattomaan kulkuun on voitava luottaa. Silloin me isännät voimme keskittyä itse tapahtumaan ja sen isännöintiin. Messukeskukseen oli helppo ja turvallista tulla.
– Kaikki meni putkeen, ihmiset viihtyivät ja järjestelyt sujuivat hienosti. Tosin kelloja olisi voinut hidastaa. Juhlat menivät liiankin nopeasti ohi.